Kova tahti jatkuu – Ariana Granden uutuuslevy on myös hänen suosikkinsa

Uutta Ariana Grandea!

31.10.2020

Ariana Grande julkaisi Positions-albumin, joka ei ole paitsi artistin kuudes, vaan samalla osoitus tiukasta tahdista. Artisti on julkaissut vuoden 2016 jälkeen nyt siis jo neljä levyä.

Tahti on pysynyt kovana, mutta Grande on myös käynyt kiertueilla, joista yksi ulottui viime vuonna myös Suomeen. Rauta on siis pysynyt kuumana.

Eikä siinä kaikki, sillä Positions-albumi on artistin mukaan hänen ”suosikkiprojekti”. Kommentti on kutkuttava, koska artisti on ollut valtavan suosittu jo pitkään.

Uudella albumilla kuullaan kolmea eri vierailijaa. Ariana Grande saa seuraa niin ikään tänä vuonna albuminsa julkaisseista The Weekndista ja Ty Dolla $ignista, sekä viime vuonna värisyttäneen Hot Pink -albumin julkaisseesta Doja Catista.

Etenkin uutta yhteisbiisiä The Weekndin kanssa ovat monet varmasti osanneet odottaa, sillä vuosien takainen Love Me Harder ei varmastikaan jättänyt ketään kylmäksi.

Kappaleita on levyllä 14 ja ne on kuultavissa suoratoistopalveluista. Tsekkaa jo viime viikolla uutisoitu musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa