Kraftwerk tuo 3D-shownsa jälleen Helsinkiin

Elektronimusiikin pioneerit nähdään Finlandia-talolla.

29.11.2017

Kraftwerk konsertoi Helsingin Finlandia-talolla 15. helmikuuta. Yhtye esiintyy illan aikana kahdesti, alkuillan ja loppuillan keikoille myydään erilliset liput.

Saksalaisyhtyeen konsertit ovat osa 3D Concerts -sarjaa, joka lanseerattiin New Yorkin MoMA:ssa 2012. Elektronimusiikin düsseldorfilaispioneerin 3D-show on nähty Suomessa 2013, jolloin yhtye jakoi Flow-yleisölle 20 000 kappaletta 3D-laseja.

Elämäntyöstään Grammylla palkitun Ralf Hütterin johtamaa yhtyettä pidetään yleisesti elektronisen musiikin vaikutusvaltaisimpana. Kraftwerkin ikonisimpiin albumeihin lukeutuvat Autobahn (1974), Trans-Europa Express (1977) ja Die Mensch-Maschine (1978). Kraftwerkin edelläkävijäasema käy ilmi Helsingin Sanomissa vuonna 1977 julkaistusta kirjoituksesta:

”Mikä erottaa katuporan tärinän tai kiskojen kilkutuksen musiikista? Ellei näillä ole mitään eroa, niin silloin myös Kraftwerk on musiikkia. Ja kun tällainen korvasäryn aiheuttaja vielä menestyy niin mitta on täysi.”

Konserttien 69-79 euron hintaiset pääsyliput tulevat myyntiin Ticketmasterissa 4. joulukuuta kello 9.

Kraftwerk 3D Concerts
Finlandia-talo, Helsinki
To 15.2.2018 klo 19.00
To 15.2.2018 klo 22.30

Lisää luettavaa