Kukapa olisi uskonut, että kristillinen hevibändi onnistuu aiheuttamaan pahennusta

Stryper on liian rajua Walmartin hyllyyn

19.04.2018

Jeesushevin airut Stryper on joutunut sensuurin hampaisiin. Maailman suurin vähittäiskauppaketju ja liikevaihdoltaan maailman suurin yritys Walmart on kieltäytynyt myymästä yhtyeen perjantaina ilmestyvää albumia.

Syynä moiseen ei ole bändin vakaumus, vaan liian raju levyn nimi: God Damn Evil.

”Olemme pettyneitä”, Stryper-pomo Michael Sweet sanoo.

”Kunnioitamme heidän päätöstään, mutta on turhauttavaa, että hyvä sanomamme tulkitaan väärin.”

Walmart tunnetaan tiukasta linjastaan: ketju ei suostu myymään levyjä joissa on Parental Advisory -tarra tai ketjun näkökulmasta epäsuotuisia kannanottoja.

Esimerkiksi Green Dayn albumi 21st Century Breakdown (2009) sisälsi liian roisia kieltä Walmartin hyllyyn. Sheryl Crow’n albumi Sheryl Crow (1996) ei kelvannut ketjulle, koska Love Is a Good Thing -kappaleessa lauletaan Walmartin myyvän aseita lapsille.

Moni artisti on alistunut maailman suurimman vähittäiskauppaketjun vallalle levymarkkinoilla. Esimerkiksi Nirvanan albumista In Utero (1993) tehtiin Walmartia varten versio, jossa takakannen kuvituksesta oli poistettu sikiöt ja Rape Me -kappale sai uudeksi nimekseen Waif Me.

Lisää luettavaa