Kulttisarjakuva Valérianin leffaversioon lisää muusikoita – tällä kertaa mukaan todellinen legenda

14.12.2015

Kulttisarjakuva Valérianista ollaan tekemässä elokuvaa. Jo aiemmin leffan näyttelijäkaartiin on kerrottu liittyneen Ethan Hawken, Cara Delevingnen ja Dane DeHaanin lisäksi myös Rihannan.

Nyt elokuvan ohjaaja Luc Besson on ilmoittanut, että Valérian and the City of a Thousand Planets -leffassa nähdään myös todellinen muusikkolegenda, kun mukaan on palkattu myös 75-vuotias Herbie Hancock. Miehen roolia jazzin ja funkin kehityksessä on vaikea ohittaa, ja kyseessä on muutenkin suhteellisen legendaarinen sälli. Hyvä!

Ottaen huomioon millaisia leffoja Besson on aiemmin ohjannut, niin kyllähän tässä on kaikki megaeepoksen ainekset olemassa.

Elokuva saa ensi-iltaansa heinäkuun 21. päivä vuonna 2017.

Lisää luettavaa