Kulttisuosiota nauttiva syna- ja diskomusakokoelma saa uusintapainoksen – tuotto Ukrainan hyväksi

Kotimaista musiikkihistoriaa dokumentoiva Satan in Love -kokoelma saa toisen painoksen!

Vähemmälle huomiolle jääneistä takavuosien synapoppi- ja diskopaloista koostuva Satan in Love – Rare Finnish Synth-Pop & Disco 1979-1992 julkaistaan uusintapainoksena 27. toukokuuta.

Alun perin vuonna 2018 ilmestynyt albumi on dj, toimittaja ja musiikintutkija Mikko Mattlarin koostama 22 kappaleen kokoelma suomalaista elektronista musiikkia. Levylle on valittu muun muassa Fredin, kulttiyhtye Stressin, Stiinan, Leevi & The Leavingsin ja Meiju Suvaksen teemaan sopivia vetoja.

Teos sai hurjan suosion ns. alan piireissä aina ulkomaita myöten. Loppuunmyyty levy on ollut sittemmin kallis keräilykappale.

Svart Records julkaisee kokoelmasta uuden tuhannen kappaleen painoksen toukokuussa, ja sen myynnistä tulevat tuotot ohjataan Unicefin lastenavun kautta Ukrainan sodan uhreille. Tuplavinyyli julkaistaan myös maan lipun väreissä – sen kansikuvahan on jo valmiiksi sopivasti sinikeltainen.

”Olimme jo laittamassa uusintapainosta eteenpäin tuotannossa helmikuun lopulla. Ukrainan sodan sytyttyä huomasimme vaikuttamismahdollisuuden ja päätimme tiedustella vinyylitehdas Optimal Medialta olisiko levyjen painaminen mahdollista nopeutetussa aikataulussa. Kun tähän saatiin varmistus, käärimme hihat ja aloimme hommiin”, Svartin tuotantopäällikkö Jarkko Pietarinen kommentoi.

Koko kappalelistaus, lisätiedot ja ennakkotilaukset Svart Recordsin sekä Levykauppa Äxän verkkokaupoista.

Lisää luettavaa