Synteettinen Suomi sykki paikallisväreissä – arviossa kokoelmalevyt Satan in Love ja Dance for Your Life

"Paikallisradiomainen rahvaanomainen 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun iskelmäsoundi ei lopulta sekään ole niin kaukana coolista cosmic discosta ja italovaikutteista", kirjoittaa Joni Kling.

Leevi and the Leavings
Eri esittäjiä
Satan in Love: Rare Finnish Synth-Pop & Disco 1979–1992
Svart
8,7
Eri esittäjiä
Dance for Your Life: Rare Finnish Disco & Funk 1976–1986
Svart
8,4

Satan in Love -kokoelman varhaisimmalla raidalla vuodelta 1979 Fredi hönkäilee Spacen Magic Flyn tahtiin samoilla estradiviihdyttäjän maneereilla kuin kymmenen vuotta aiemmin laulaessaan sensuelleja hittejään Niin tai Uneen aika vaipuu.

Se outoa on -muotoon suomennettu Magic Fly ei koskaan ollut hitti. Biisi on oudoke, mutta ainakin sen voi katsoa osaltaan aloittaneen kotimaisen synth-popin valtavirtadiskon reunoilla hiippailevan taipaleen. Sen harvalukuisia ja vielä harvemmin listamenestystä nauttineita helmiä dj ja diskohistorioitsija Mikko Mattlar on kokoelmalle kuratoinut.

Suomalaisen syntetisaattoripopin historia on lyhyt, eikä sitä korista tavattoman montaa tuttua nimeä. Kokoelma tekee kunniaa Esa Kotilaisen ja Jori Sivosen kaltaisille pioneereille, mutta Mattlar on onnistunut kaivamaan esiin yllättävämpiäkin nimiä.

Fredin kappale toimii silti monella tasolla hyvänä alkupisteenä koko valikoimalle. Tätä suomalainen syntsa- ja futupop usein on: kömpelöä ja tahattomasti huvittavaa yrittäessään sijoittaa kosmopoliittista pöhinää tai dekadenttia glamouria vaatimattoman kotikutoisiin raameihin. Lopulta tulos on aina vain se hönkäilevä Fredi.

Kronologisesti etenevän kokoelman aikana joko artistien ote muuttuu vähemmän haparoivaksi, tai ennen kaikkea, omat ennakkoluulot karisevat. Kappaleita täytyy tarkastella Suomi-perspektiivin ulkopuolelta ja kielimuurin lävitse ennen kuin ne asemoi joko lähes tasaveroisiksi ulkomaisten esikuviensa kanssa tai vähintään persoonallisessa paikallisvärissään uniikeiksi klassikoiksi.

Esimerkiksi Leevi and the Leavingsin En tahdo sinua enää istuu kokonaisuuden estetiikkaan sen itseoikeutettuna kruununjalokivenä ja kappaleena, jota ei olisi voitu tehdä missään muualla kuin Suomessa. Kappale on toki ehkä vähän liian etabloitunut kokoelman linjaan, mutta samaa voisi sanoa Pokolle levyttäneestä Belaboriksesta, joka ei koskaan ole jäänyt miksikään pienen piirin jutuksi.

Avainteoksia ovat myös Stiinan Automaattirakas ja Pressin Fashion maailma (sic), mutta näiden kohdalla on huomattava, että maine on syntynyt postuumisti. Kappaleet elävät jo toista elinkierrostaan nykydiskojen lattioilla.

Tarttumapintaa Satan in Loveen voi hakea joko nostalgiasta tai kappaleet tuoreeltaan tunteneiden aikalaisikäluokkien jälkeen varttuneesta uudesta dj-sukupolvesta, joka lienee kuullut Emilian nimibiisin ensimmäistä kertaa Youtubesta vuoden 2008 tienoilla.

Tästä näkökulmasta rariteetin käsite, joka levyjen otsikoissakin mainitaan, on olennainen. Kokoelmien ensisijaisena funktiona voi olla vaikeasti saatavissa olevien levytysten kokoaminen yksiin kansiin. Toisaalta ne toimivat myös hyvin kuratoituna viihtymistuotteena, joka paketoi pelkän a-puolen painatukseen tyytyneiden yhtyeiden orpokappaleista historiallisesti koherentin albumikokonaisuuden.

Ainakin Satan in Loven kohdalla kappaleiden nykykäyttäjä joutuu kuitenkin kysymään, onko kyse enää ”obskuriteeteista”, kun fyysisen levyn keräilyarvoa lukuun ottamatta monet biiseistä ovat, termiä pahoinpidellen, ikään kuin meemiytyneet.

Dance for Your Life -kokoelmalla ainoa esimerkki tällaisesta altistumisesta lienee ahkerasti linkitetty Karman Raju yö. Syy tosin voi olla sekin, että koen tätä kirjoittaessani disco- ja funk-aiheisen paketin lähdemateriaalin paljon vieraammaksi. Täysin henkilökohtaisella tasolla Dance for Your ­Life tuntuukin jopa mielenkiintoisemmalta ja vähemmän itsestäänselvältä kokonaisuudelta, vaikka Marion ja Ernos ovatkin turvallisia nimiä.

Dance for Your Lifen nautittavuutta syö kuitenkin lopulta taas kotimaanäkökulma ja sokeutuminen liian läheltä tarkastellulle ilmiölle. Paikallisradiosoundiin tottuneelle se iskee vastoin kasvoja: kyse ei ole mistään tavattoman seksikkäästä genrestä, vaan rujosta maitolaituritamppauksesta aliarvostetun, mutta silti armottoman takapajuisen Seitsemän seinähullun veljeksen tahtiin.

Tarjolla on kaikkea Ob-La-Di Ob-La-Da -estetiikasta melankolisslaavilaisen kelmeään valkopesty funk -mukaelmaan ja rupuisesti tuotettuun Uuno Turhapuro -pornomusiikkiin. Nämä ovat vaikutelmia, joilta ei ainakaan 1970-luvun tuotoksista puhuttaessa voi paeta.

Toisaalta mukana on Dancen Flying High -biisin kaltaisia yllättäjiä, joissa kuuluu persoonallisempi ote, ja Wigwamista ja muusta muutamaa vuotta aiemmasta kotimaisesta progeosaamisesta kaikunsa saava fuusiomainen soundi.

Samoja havaintoja huomaa myös synth-pop-rajauksesta Satan in Lovella. Paikallisradiomainen rahvaanomainen 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun iskelmäsoundi ei lopulta sekään ole niin kaukana coolista cosmic discosta ja italovaikutteista.

Genrerajoja on molempien kokoelmien materiaalia tarkastellessa ilahduttavan vaikeaa vetää. Tyylit sulautuvat – päällekkäin limittyviä kerrostumia unohtamatta. Nämä oudokkeet todistavat, että Suomi ei ollut kulttuurillinen umpio.