Kulttiyhtye Cardiacsin Tim Smith on kuollut

Tim Smith on poissa.

22.07.2020

Vuonna 1977 perustetun kulttiyhtye Cardiacsin Tim Smith on kuollut. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.

Smith sai vuonna 2008 sydänkohtauksen. Sydänkohtauksen takia Smith sairastui neurologiseen sairauteen dystoniaan.

Dystonia on sairaus, jossa aivojen tahdonalaisten lihasten liikkeitä säätelevän keskuksen toiminta häiriytyy. Tämä aiheuttaa ja pakkoliikkeitä ja kivuliaita lihaskouristuksia. Vuonna 2018 yhtye antoi lausunnon, jossa kertoi Smithin menettäneen dystonian takia puhekykynsä.

Cardiacs soitti äkkiväärää taidemusiikkia, jossa oli mausteita niin punkista, progesta kuin psykedeliastakin. Yhtye ei koskaan menestynyt kaupallisesti, mutta sen musiikillinen vaikutus oli valtava. Uransa aikana Smith soitti myös yhtyessä The Sea Nymphs, OceanLandWorld sekä Spratleys Japs.

Vuonna 2011 julkaistiin levy Leader of the Starry Skies: A Tribute to Tim Smith, Songbook 1, jonka tuotot ohjattiin Tim Smithin hyväksi. Albumilla Steven Wilsonin kaltaiset muusikot ja yhtyeet versioivat Tim Smithin säveltämiä kappaleita.

Lisää luettavaa