Lähivuosina lähinnä punk-dokumenttien puhuvana päänä tunnettu Jello Biafra julkaisee uuden albumin

Jello yhtyeineen julkaisee uutta.

28.05.2020

Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine -yhtye julkaisee syksyllä uuden levyn. Edellinen bändin albumi ilmestyi vuonna 2013.

Uuden albumin nimi on Tea Party Revenge Porn, ja se julkaistaan Biafran oman Alternative Tentacles -levy-yhtiön kautta.

Dead Kennedys -legenda on lähivuosina keskittynyt enemmänkin musiikkidokumenttien puhuvana päänä esiintymiseen: on vaikea löytää punkista kertovaa musadokkaria viimeisen kymmenen vuoden ajalta, missä Biafra ei äänessä ole ollut. Koronapandemian ajan hän on aktiivisesti kertonut mielipiteitään Youtubessa – viimeisimmän puheenvuoron löydät alta.

Ensimmäisiä maistiaisia levystä on saatavilla heinkuussa.

Lisää luettavaa