Lahtelaisen Levy-yhtiön rosteriin kuulunut Lehtivihreät tekee paluun

Lehtivihreät nähdään Lappeenrannassa.

Ilkka Leinonen

Lehtivihreät tekee paluun lavoille LPRHC-festivaaleilla Lappeenrannassa 6.-7. elokuuta.

Bändi nousee lavalle alkuperäisessä kokoonpanossaan (Pena, Frank, Jukkis ja Lale) ensimmäisen kerran yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Yhtye toimi alkujaan vuodesta 1992 vuoteen 2003 saakka. Tuolla aikavälillä se julkaisi yhteensä kolme albumia ja lukuisia pienempiä julkaisuja. Se kuului tuolloin legendaarisen lahtelaisen levy-yhtiö Levy-Yhtiön rosteriin yhdessä Apulannan, Tehosekoittimen ja Punaisten Messiaiden kanssa.

Lehtivihreät toimi alkuperäisessä kokoonpanossaan vuodesta 1992 vuoteen 1998, jolloin yhtyeen kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Lale jätti yhtyeen. Lehtivihreät jatkoi tämän jälkeen uraansa triona ja muutti tyyliään punkahtavasta powerpopista iskelmällisempään suuntaan, kunnes hajosi vuonna 2003 laulaja-kitaristi Penan siirryttyä perustamaan Saimaa-yhtyettä yhdessä Matti Mikkolan kanssa.

Yhtye itse kommentoi paluutaan sekä siihen liittyviä fiiliksiä ja odotuksia kitaristi Lalen suulla seuraavasti:

”Kun tällaisen kokoonpanon solukkoa kypsytetään hiljaisuuden uunin 150°Cssa riittävän kauan, niin se tulee ulos väkisinkin. Ihmiset puhuu ja vaatii tosi kovaa tältä ryhmältä jotakin, eikä niille tunnu riittävän pelkkä äänitteiden kuuntelu. Jo muutaman viime vuoden orastava ajatus siitä, että “Pitäiskö, häh, pitäiskö?!” on tuottanut sellaista tunnetta, että tämä on vain pakko tehdä. Sopivat palikat sopivassa asennossa juuri nyt. Hetelmä on kypsä. Uskomme, että maailma ei ole valmis, me sitä vastoin olemme.”

Samalla LPRHC-festivaaleille varmistettiin kahdeksan muutakin yhtyettä. Niiden joukossa ovat muun muassa Eläkeläiset, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, Eevil Stöö ja niin ikään paluun tekevä punkyhtye The Odorants.

Festareiden Facebook-sivuille pääset tästä.