Laulaja heitettiin bussista tien varteen – suomalaisbändi hajosi kesken kiertueen Amerikassa

Santa Cruz no more.

19.03.2018

Santa Cruz on hajonnut kesken kiertueensa Yhdysvalloissa. Bändin Facebook-sivulla tiedotetaan, että kiertueen loput keikat on peruttu.

Bändin jäsenten henkilökohtaisten Instagram-tilien perusteella asiaan liittyy draamaa.

”Te, jotka ihmettelette, miksi loput keikat peruttiin: minut heitettiin bussista tien varteen ja jätkät sanoivat, että Santa Cruzia ei enää ole. Olisin halunnut soittaa kiertueen loppuun, mutta minkäs teet”, bändin nokkamies Archie Cruz kirjoittaa.

Kitaristi Johnny Cruzin Instagramissa puhutaan muiden jäsenten suulla:

”Harmikseni joudun ilmoittamaan, että lähden Santa Cruzista, ja niin lähtevät myös Middy ja Taz. Olemme kohdanneet ongelmia, joita emme kyenneet ratkaisemaan lukuisista yrityksistä huolimatta. En voi jatkaa tilanteessa, jossa joudun olemaan peloissani siitä, että joku tekee peruuttamatonta vahinkoa itselleen tai muille.”

Tämän jälkeen someen on saatu vielä Archie Cruzin terveiset, joiden kohde on helppo arvailla. Keskisormet ovat pystyssä ja mukit märkinä. Uumoilemme, että asiaa puidaan vielä jäsenten kesken sekä somessa että perinteisemmässä mediassa.

Lisää luettavaa