Laulajatulokas Miri julkaisi vaarallisen hyvän debyyttisinglen

Ota Miri haltuun.

23.01.2022

Miri, johon on aiemmin voinut törmätä Pyhimyksen Tapa poika -albumilla, on julkaissut ensimmäisen sinkkunsa.

Kaiku-levymerkille levyttävä laulaja iskee vahvat kortit pöytään heti ensimmäisellä kappaleella. Vaarallinen kela on vakuuttava debyyttisingle, joka on paitsi tarttuva, mutta myös lupaava.

Laulutyyli on selkeä ja leikkisä, joka sopii myös kappaleen intiimiksi äityviin sanoituksiin. Biisi itsessään on reipas pop-biisi, joka jää ensikuulemalta mieleen.

Joten kirjaa Mirin nimi ylös ja laita sinkku kuunteluun alta.

Lisää luettavaa