Laura Huhtasaari julkaisi videon, jossa kertoo ”kansallismielisten” sensuurista – soitti taustalla 2000-luvun kuuluisinta fasisminvastaista kappaletta

Born in the Finland!

Laura Huhtasaari julkaisi Youtubessa livevideon viime perjantaina.

Videolla hän kertoo, miten oikeistolaisia ”väärinajattelijoita” sensuroidaan ihan jopa EU:n toimesta. Lauran mielestä maailmalla ja Suomessa sensuroidaan vääriä mielipiteitä.

Sen kummemmin kantaa ottamatta Huhtasaaren perinteiseen (ilmeisesti, emme niin tarkkaan hänen puuhiaan seuraa) perjantaivideoon, niin melkoista repeilyä aiheuttaa se, että ajasta 3 minuuttia 55 sekuntia lähtien hän soittaa mielipiteensä tueksi Manic Street Preachersin kappaletta If You Tolerate This Your Children Will Be Next yhtyeen vuonna 1998 julkaistulta albumilta This is My Truth Tell Me Yours.

Tarkoituksensa Huhtasaarella on kappaleen avulla osoittaa, miten nykyisten oikeistolaisten mielipiteiden ja kansallismielisten puolueiden sensurointi tarkoittaa sitä, että äärioikeisto hiljennetään jatkossa entistä rajummin ottein.

Tässä on ongelmana vain se, että walesiläinen Manic Street Preachers on ollut jo kolme vuosikymmentä tunnettu vasemmistolaisuudestaan. If You Tolerate This Your Children Will Be Next puolestaan kertoo Espanjan sisällissodasta, joilloin walesiläiset vapaaehtoiset asettuivat vasemmistosotilaiden tueksi heidän taistellessaan Francon väkivaltaista oikeistodiktatuuria vastaan.

Huhtasaaren videon löydät täältä.