Legendaarinen jazz- ja R&B-solisti Al Jarreau on kuollut

12.02.2017

Jazz- ja soullaulaja Al Jarreau on kuollut tänään sunnuntaina sairaalassa Los Angelesissa. Jarreau oli kuollessaan 76-vuotias. Seitsenkertaisen Grammy-voittajan poismenosta ilmoittivat hänen taustajoukkonsa sunnuntai-iltana.

Viime keskiviikkona ilmoitettiin, että Jarreaun kaikki sovitut esiintymiset on peruutettu, ja laulaja on sairaalahoidossa uupumuksen vuoksi. Torstaina Jarreaun sosiaalisen median kanavilla ilmoitettiin, että hänen tilansa on parantunut. Hänen poikansa mukaan Jarreau oli tuolloin laulanut hoitajalleen esittämäänsä Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting) -tv-sarjan tunnussävelmää.

Al Jarreau on ainoa laulaja, jolla on Grammy-ehdokkuuksia kolmen eri musiikkityylin (Jazz, pop, R&B) saralta. Hän osallistui vuonna 1985 We Are The World -hyväntekeväisyyshitin levytykseen. Laulajana Jarreau tunnettiin erityisesti kyvyistään scat-laulun saralla. Esimerkkinä Jarreaun hämmästyttävistä laulajan taidoista käynee tämä tarinankerrontaa ja komiikkaa scat-lauluun sekoittava tulkinta Dave Brubeck Quartetin alun perin levyttämästä jazz-standardista Take Five.

Lisää luettavaa