Leijonakuninkaan odotettu uusintaversio saapuu elokuvateattereihin huomenna – muiden muassa Beyoncén tähdittämä soundtrack on kuunneltavissa jo nyt

Leijonakuningas saa Suomen ensi-iltansa huomenna 17.7.

16.07.2019

Huomenna keskiviikkona 17. heinäkuuta Suomessa ensi-iltaan saapuu Disneyn Leijonakuningas-elokuvan odotettu fotorealistinen tietokoneanimoitu versio. Elokuvan on käsikirjoittanut Jeff Nathanson ja ohjannut John Favreau, joka on ohjannut Disneyn piirrosklassikkojen uusintaversioista aiemmin myös Viidakkokirjan.

Leijonakuninkaan alkuperäinen piirroselokuvaversio on julkaistu kesällä 1994 ja sen soundtrack sisältää monia unohtumattomia Disney-hittejä: esimerkiksi The Circle of Life (Tie elämän), I Just Can’t Wait to Be a King (Kunhan kruunun saan kuninkaan), Hakuna Matata ja Can You Feel the Love Tonigh (Tunnetko tään rakkauden). 

Kaikki edellä mainitut kappaleet on säveltänyt Elton John ja sanoittanut Tim Rice. Heidän lisäkseen musiikkia elokuvaan tehnyt esimerkiksi Hans Zimmer.

Myös uuden version ääninäyttelijöiden joukosta löytyy myös musiikkiartisteja. Nalaa ääninäyttelee Beyoncé ja Simbaa puolestaan Donald Clover, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Childish Gambino.

Elokuva saapuu teatterihin huomenna, mutta sen soundtrackin voit jo kuunnella etukäteen alta.

Lisää luettavaa