Lennonin ampuja kertoi aikeistaan vaimolleen jo ennen murhaa – vaimo odottaa miestä ehdonalaiseen

Mark Chapmanin vaimo on yhä uskollinen väkivaltaiselle miehelleen.

04.08.2018

Mark Chapman ampui 40-vuotiaan John Lennonin kotiovelleen 8. joulukuuta vuonna 1980. Chapman sai elinkautisen vankilatuomion, jossa oli mahdollisuus ehdonalaiseen sen jälkeen, kun mies olisi ehtinyt viettää vähintään 20 vuotta telkien takana.

Vuosituhanteen vaihteen jälkeen Chapman onkin yrittänyt hakea ehdonalaista useamman kerran, eikä ole onnistunut kertaakaan. Nyt meneillään on kymmenes yritys.

Chapmanin vaimo Gloria Hiroko Chapman on ilmeisesti tästä syystä antanut haastattelun Mirror-lehdelle, jossa kertoo parikin kiinnostavaa seikkaa tragediasta.

Ensinnäkin vaimo tiesi miehensä aikeista jo etukäteen.

”[Nähtyäni uutisen TV:ssä], tiesin että se oli Mark. Jaa miten? Kaksi kuukautta aiemmin Mark oli matkustanut New Yorkiin. Hän tuli takaisin rikkinäisenä ja kertoi minulle, että oli aikonut tulla kuuluisaksi murhaamalla Lennonin. Mutta silloin Mark sanoi, että minun rakkauteni oli estänyt häntä tekemästä sitä.”

Kun Mark lähti uudelle matkalle New Yorkiin kaksi kuukautta tämän jälkeen, Gloria ei pelännyt mitään tapahtuvan eikä varoittanut ketään, koska Mark oli sanonut heittäneensä aseen mereen ja luvannut ”yrittää kasvaa aikuisena ja aviomiehenä ja halusi aikaa miettiä elämäänsä”.

Toisin kävi.

Mirrorin haastattelussa käy ilmi myös se, että syvästi uskonnollinen Gloria on yhä uskollinen miehelleen ja toivoo Markin ehdonalaishakemuksen onnistuvan. Tämä siitäkin huolimatta, että ennen murhaa ja vankilatuomiota Mark oli ollut väkivaltainen myös Gloriaa kohtaan.

Lisää luettavaa