”Livemusiikin kuiva kausi on alkamassa” – Flow-vieraan mukaan ala tekee kuolemaa

Grizzly Bearin Ed Droste tilitti Instagramissa.

06.03.2018

Yli 15-vuotisen uran tehnyt Grizzly Bear nähdään vihdoin ensimmäisellä Suomen-keikallaan. Flow-festivaalille saapuva newyorkilaisyhtye on parhaillaan kiertueella Australiassa, jossa bändin nokkamies Ed Droste on päästellyt höyryjä Instagramiin.

”Suurista yleisöistä huolimatta menetämme käytännössä rahaa keikkailemalla”, Droste aloittaa.

”Ihmiset kyselevät jatkuvasti, että milloin tulette Perthiin tai Singaporeen tai muualle ja yritän selittää, että elävää musiikkia ei arvosteta eikä siihen panosteta tarpeeksi. Meille on tärkeää tuoda mahdollisimman kokonaisvaltainen esitys aina kaikista instrumenteista valoshow’hun.”

”Kun poistat yhtälöstä levymyynnin ja huomaat, ettei meidän biisi ole soinut automainoksessa ikuisuuksiin, menetämme rahaa keikka keikalta.”

Droste kirjoittaa, että hänen mielestään musiikkiteollisuuden evoluutio tuhoaa muut paitsi kaikkein suosituimmat artistit.

”Tuntuu, että kukaan ei arvosta enää sitä työtä, taitoa ja panostusta, joka menee biisien kirjoittamiseen tai musiikin opiskeluun. Kyllä, poptähdet nikkaroivat hittejä ja saavat brändäysdiilejä ja yrityskeikkoja. Mutta jos välität oikeasta liveshow’sta tällä kuolevalla alalla, etkä ole tähti, ei ole kovinkaan paljon tehtävissä.”

”Nauttikaa niin kauan kuin tätä kestää. Uskon, että livemusiikin kuiva kausi on alkamassa.”

Lisää luettavaa