Synkkiä uutisia räpin ystäville: Tampereen Blockfest on peruttu myös tältä vuodelta. Syynä ovat luonnollisesti ensi viikolla voimaan astuvat tiukentuneet rajoitukset. Alla festivaalin tiedote kokonaisuudessaan.
Niin lähellä, mutta valitettavasti liian kaukana. Loppuunmyyty Blockfest joudutaan perumaan viranomaispäätöksellä tältä kesältä. Pohjoismaiden merkittävintä hiphop-festivaalia juhlitaan jälleen Tampereen Ratinassa 19.-20. elokuuta 2022.
Vuosien 2020 ja 2021 Blockfesteille ostetut liput käyvät yhä edelleen kesän 2022 tapahtumaan. Pidäthän silmällä nettisivuamme sekä sähköpostiasi, sillä lipunvälittäjä ohjeistaa tarvittavista toimenpiteistä mahdollisimman pian mailitse. Samalla kerrotaan myös rahanpalautuskäytännöistä, mikäli uusi ajankohta ei sovi suunnitelmiisi.
Ympäri Suomea on tänä kesänä järjestetty ammattimaisia festivaalitapahtumia tuhansista kävijöistä kymmeniin tuhansiin. Ilman nopeasti pahentunutta tartuntatautitilannetta Blockfest ei olisi ollut tässä poikkeus, sillä ennen tätä viikkoa mikään ei estänyt jo keväällä laatimamme ja alati päivitetyn kattavan terveysturvallisuussuunnitelman toteuttamista.
Mielettömän iso kiitos siis kaikille teille kärsivällisyydestä ja ymmärtäväisyydestä, jota tällaisina poikkeusvuosina on vaadittu nopeasti muuttuvien tilanteiden keskellä. Kiitämme myös niin terveysviranomaisia, Tampereen poliisia kuin myös yhteistyökumppaneitamme sulavasta toiminnasta läpi tuotantoprosessin ajan.
Jos kaksi viimeisintä kesää ovat jotain meistä opettaneet uusille seuraajille, niin toivottavasti sen, että pyrimme aina viimeiseen asti tekemään kaiken mahdollisen teidän unohtumattomimman festariviikonlopun takaamiseksi. Terveysturvallisuuden kanssa leikkimättä.
Vuoden päästä festarikesä huipentuu jälleen tuttuun tyyliin Tampereen Ratinaan. Toivottavasti päästään jo pian paljastamaan, millaisten tähtinimien tahdissa. Samalla päästään vihdoinkin korkkaamaan täysin uudesti suunniteltu festarialue tuoreine elämyksineen ilman anniskelukarsinoita.
Sold out since 2008, back for more in 2022.