Lue lista maailman kysytyimmistä hc-harvinaisuuksista – suomalaisia mukana

28.03.2014

Hardcoresta maksetaan hyviä hintoja.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Terveet Kädet

Ruotsalainen Swedishpunkfanzines-niminen saitti on listannut sivuilleen tällä hetkellä arvokkampia hardcore-punklevyjä.

Listalla on myös suomalaisväriä Terveet Kädet -yhtyeen muodossa. Tornion kaahaajien ensimmäisestä tuotoksesta eli Rock Laahausta Vastaan -EP:stä saa sivuston mukaan pulittaa tänä päivänä 1500 dollaria. Hinta-arvio on sivuston pitäjien mukaan kuitenkin suhteellisen hellämielisesti aseteltu, ja parhaimmillaan levystä saa pulittaa jopa 2000 taalaa.

Aikoinaan levystä otettiin vain 200 kappaleen painos.

Listalta löytyy myös Zero Boysia, Minor Threatiä, Judgea kuin Bad Bransiäkin.

Tsekkaa koko lista täältä.

Lisää luettavaa