Lyriikkablogin suosikkisanoittajat, osa 3: kurkistus The Beatlesin sanaiseen arkkuun

18.09.2011

Fab Fourista ei voi kirjoittaa koskaan liikaa. Samaa mieltä on myös Rumba.fi:n virallinen sanoitusvastaava Tuukka Hämäläinen.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Don McCullin

Heti alkuun on myönnettävä, että The Beatlesista kirjoittaminen tuntuu itsestäänselvyyden alleviivaamiselta. Vaikka beatleja usein lauluntekijöinä ylistetäänkin, en muista juurikaan mainintoja heidän sanoituksistaan. Useimmiten Beatlesia käsittelevät jutut keskittyvät muusikoihin henkilöinä ja sekoittavat sanoitusten analysoinnin sellaisiin kysymyksiin, että ”keneen Lennon nyt tässä-ja-tässä kappaleessa viittaa”.

Onhan tosin tunnustettava, ettei tekstiä voi tulkita täysin irrallaan todellisuuden kontekstissa: jokaisessa tekstissä on vaikutteita tekijänsä persoonan lisäksi historiallisesta ajankohdastaan, yhteiskunnallisesta tilanteesta ja ties mistä muusta. Kuitenkin kirjallisuusteoreetikko Roland Barthesin näkemyksessä, että tekstejä tulisi tulkita irrallaan tekijästä, on jotakin perin viehättävää.

Well I’d rather see you dead, little girl
Than to be with another man
You better keep your head, little girl
Or I won’t know where I am

You better run for your life if you can, little girl
Hide your head in the sand little girl
Catch you with another man
That’s the end’a little girl

”Run For Your Life”, san. John Lennon (Rubber Soul, 1965)

Jotakin Beatlesin lyriikoiden kekseliäisyydestä kertoo sekin, että ne tekevät yhä valtavan vaikutuksen tällaiseenkin ihmiseen, jonka käsitykset 60-luvusta ovat hajanaiset ja perustuvat miltein kokonaan elokuviin ja musiikkihistoriaan. Monet muut saman ajan lyriikat kuulostavat nyt vain ”vanhalta”, kuten vaikkapa sinänsä loistavan Creamin esikoisalbumin tanssittavat biisit tai Johnny Cashin kantriosasto. The Beatles kuulostaa tuoreelta.

Yksi olennainen tekijä Beatlesin lyriikoissa oli luopuminen aikansa pop-kaavasta – jota ainakin Suomessa kutsuttiin ”jee jee -musiikiksi”. Kun ensimmäisistä albumeista päästiin, alkoivat John, Paul ja George tehdä koko ajan uskaliaampia irtiottoja, kukin omalla tavallaan.

I look at the world and I notice it’s turning
While my guitar gently weeps
With every mistake we must surely be learning
Still my guitar gently weeps

”While My Guitar Gently Weeps”, san. George Harrison (The Beatles, 1968)

George Harrisonilla kynä oli ehkä parhaiten hallinnassa. Monet hänen teksteistään tuntuvat siltä, etteivät ne voisi mennäkään mitenkään muuten. Harrison teki huomattavasti vähemmän kappaleita kuin yhtyeen kukkoilijat Lennon ja McCartney, mutta prosentuaalisesti suurempi osa hänen kappaleistaan on muistettavia. Harrisonin kappaleet ovat usein henkilökohtaisia pohdiskeluja, joissa reflektoidaan maailmantilaa ja ihmisen toimintaa.

There’s a fog upon L. A.
And my friends have lost their way
We’ll be over soon they said
Now they’ve lost themselves instead.

”Blue Jay Way”, san. George Harrison (Magical Mystery Tour, 1967)

Teemalevyjen ja suurien kokonaisuuksien ystävät löytävät helposti yhteyden legendaariseen Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandiin (1967), jota pidetään yhtenä maailman ensimmäisistä konseptialbumeista. Se on ilmeisesti myös ensimmäinen albumi, jossa oli sanoituslehdykkä mukana. John Lennonin ja Paul McCartneyn yhteinen tekele A Day in the Life summaa hienosti koko albumin, ollen vieläkin yksi albumihistorian parhaita lopetusbiisejä.

I read the news today oh boy
About the lucky man who made the grade
And though the news was rather sad
Well I just had to laugh
I saw the photograph.

”A Day in the Life”, san. John Lennon & Paul McCartney (Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, 1967)

Lennon oli tunnetusti sekoilija, siinä missä McCartney teki Yesterdayn ja Penny Lanen tyyppisiä, kauniita ja harmonisia kappaleita. Mutta Paul osasi myös rokata, mikä näkyy vaikkapa aivan timanttisessa Helter Skelter -tekstissä. Kierreliukumäestä nimensä ottanut kappale on kyllä tulkinnanvarainen, mutta on hiukan hankala ymmärtää kuinka Charlie Manson päätyi tulkitsemaan sen ennustukseksi rotujen välisestä sodasta. Huumeilla oli varmaan osansa – kuten epäilemättä myös kappaleen kirjoittamisessa.

But do you, don’t you want me to love you
I’m coming down fast but I’m miles above you
Tell me tell me tell me come on tell me the answer
You may be a lover but you ain’t no dancer

”Helter Skelter”, san. Paul McCartney (The Beatles, 1968)

Ringo Starr oli kiistatta sympaattisin beatle ja samalla ryhmän vähiten luova osapuoli. On tosin myönnettävä, että Octopus’s Garden kaikessa naivistisuudessaan aivan ihastuttava.

Jos minun pitäisi nimetä yksi suosikkisanoitus koko rock-musiikin historiasta, olisi se I Am the Walrus. Kuten varmasti moni muukin, ihastuin kappaleen liirumlaarum-tekstiin jo lapsuudessa ja olen löytänyt sen uudelleen useita kertoja. I Am the Walrus edustaa Lennonin pahinta huruosastoa, jonka tulkintayrityksiä hän pilkkasi suoraan The Glass Onion -kappaleessa.

Semolina pilchard climbing up the Eiffel Tower.
Elementry penguin singin Hare Krishna man you should have seen them kicking
Edgar Allan Poe.
I am the eggman, they are the eggmen – I am the walrus GOO GOO GOO JOOB

”I Am the Walrus”, san. John Lennon (The Magical Mystery Tour, 1967)

Mitään summaavaa The Beatlesista on ihan turha yrittää sanoa. Nykyaikainen musiikkimaku on ehkä liian kyynistynyt sisällyttääkseen Beatlesin All You Need is Love -filosofiaa, mutta kaikkea kuulemaansa ei tarvitse uskoa nauttiakseen esityksestä ja sanomasta.

Lisää luettavaa