Maailman paras mansegazea esittävä yhtye Radio Supernova julkaisi uuden videon

Kaunista musiikkia jälleen.

19.11.2020

Tamperelainen Radio Supernova on julkaissut uuden kappaleen Eroosio. Biisiin on tehty myös video, jonka näet alta.

Eroosio on toinen singlejulkaisu Radio Supernovan tulevalta albumilta, joka ilmestyy tammikuussa 2021. Albumin nimi on Takaisin.

Eroosion videon on ohjannut ja kuvannut Pinja Pinola.

”Radio Supernovan toinen levy Takaisin palauttaa kuulijansa korkealta ja varoittamatta maan pinnalle, jossa sävyt ja tunnelmat ovat kalpeita ja sähköisiä. Albumin kappaleet antavat kuulijalleen mahdollisuuden ajattomien teemojen ja ilmiöiden tarkasteluun eri näkökulmista ja kuljettavat tämän niin kauneimpien kuin myös kaikista kipeimpien asioiden äärelle”, maalailee levy-yhtiö Soit Se Silti yhtyeen tulevasta albumista.

Lisää luettavaa