Maailmanmusiikkia postpunk-vaikuttein – ja paljon, paljon muuta: Susheela Raman saapuu Suomeen

Susheela Raman saapuu Suomeen.

07.01.2019

Maailmanmusiikin tähtilaulaja Susheela Raman saapuu konsertoimaan Sellosaliin perjantaina 24. toukokuuta.

Susheela Raman (s. 1973) liikkuu laulajana, säveltäjänä ja tulkitsijana yli tyylilajien. Artisti siirtyy vaivattomasti Sanskrit Mantrasta vaikka Throbbing Gristle -coveriin – tai yhteen omista rajoja ylittävistä sävellyksistään.

Susheelan musikaalinen yhteistyökumppani koko hänen uransa aikana on ollut Sam Mills, yksi 80-luvun post-punk kulttiyhtyeen 23 Skidoon perustajajäsenistä. Kenties eniten postpunk-henkinen puoli Susheelan musiikissa on kieltäytyminen rajoitteista, sekä painotus oman äänimaiseman jatkuvaan kehitykseen.

Eteläintialaiseen perheeseen Lontoossa syntynyt ja Australiassa nuoruutensa viettänyt Susheela tapasi Samin Lontoossa vuonna 1997 ja kaksikko on sittemmin luonut yhdessä kunnianhimoisia monikulttuurisia albumeita ja live-projekteja.

Ramanin ja Millsin viimeisin yhteistyö on Ghost Gamelan -albumi, joka julkaistiin kesällä 2018. Albumi on Susheelan seitsemännes studiojulkaisu. Gamelan on indonesialainen lyömäsoittimista ja joskus myös jousi- ja puhallinsoittimista koostuva yhtye.

”Ihmiset aliarvioivat Gamelanin merkitystä kaikessa nykymusiikissa: se on inspiroinut kaikkia järkeviä musiikintekijöitä Debussysta ja Satiesta John Cageen, Miles Davisiin, Steve Reichiin ja Sonic Youthiin. Sen liukas DNA on kaikkea Modal Jazzista EDM:ään, joten gamelanissa on enemmän kyse yhteydestä kuin mistään eksotiikasta. Eteläintialaisen näkökulman tuominen siihen paljastaa toisenlaisen resonanssin”, Susheela kertoo.

Lisää luettavaa