Mall Grab Suomeen

Elektronisen musiikin nouseva nimi esintyy Kaikussa.

Youtube

Elektronisen musiikin saralla nousua yhä isommaksi artistiksi tekevä Mall Grab saapuu Suomeen. Helsingin Kaikussa 7.12. esiintyvä australialainen yhdistelee musiikissaan monipuolisesti niin housea kuin technoa. Liput keikalle kustantavat 13 euroa tai 0 euroa mikäli ehtii paikalle ennen kuin kello on 23.00.

Mall Grabin albumi antaa vielä odottaa itseään, mutta yksittäisiä kappalejulkaisuja on tullut senkin edestä. Hiljattain Mall Grab heitti Boiler Room -setin, joka koostui käytännössä julkaisemattomasta materiaalista. Eli uutta soitettavaa todellakin riittää.

On suuri todennäköisyys, että Mall Grab nousee ahkeran julkaisutahdin myötä yhä isommaksi nimeksi, joten Suomeen Mall Grab saadaan kutkuttavassa tilanteessa. Mall Grab on esiintynyt Suomessa ennenkin, joten hän myös tietänee mistä suomalainen yleisö pitää.

Tsekkaa alta kaksi Mall Grabin livesettiä. Jutussa mainittu, uudesta materiaalista koostuva setti (ylempänä), sekä hieman vanhempi. Keikan Facebook-sivulle tästä.