Maltsun ghetoista suomiräpin kuninkaiksi – Teflon Brothersin tarina kansien väliin

Tefloneiden tarinat kansien väliin.

11.04.2019

Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin muodostamasta Teflon Brothersista tehdään kirja. Kirjan kirjoittaa Hippo Taatila.

Mikko Kuoppala eli Pyhimys avaa kirjaa omassa Instagramissaan näin:

”Syksyllä tulee 20 vuotta mun ja Heikin ekasta räppibiisistä. Silloin tulee myös kirja meidän toilailuista toistaiseksi. Teflon-hirviön varsinainen syntymä jakaa ajanjakson kahtia: kymmeneen vuoteen vanhan testamentin legendoja ja viimeisen vuosikymmenen Teflon Brothersin messiaaniseen uuteen testamenttiin. Vaikka Teflonit on aina luonut oman universuminsa, ei se ole tapahtunut tyhjiössä. Siksi kattava opus käy läpi myös meidän position suhteessa 2000-luvun alun hiphop-buumiin ja sitä seuranneeseen uuteen maailmaan. Myöskin koko matkan rinnalla eläneet sooloprojektit ja muut kokoonpanot on sisällytetty tarinaan, eli otsikosta huolimatta kirja ei summaa ainoastaan Teflon Brothersin, vaan meidän kaikkien kolmen uran tähän saakka kokonaisuudessaan.”

Kirjan julkaisee Johnny Kniga, ja se ilmestyy kauppoihin lokakuussa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Syksyllä tulee 20 vuotta mun ja Heikin ekasta räppibiisistä. Silloin tulee myös kirja meidän toilailuista toistaiseksi. Teflon-hirviön varsinainen syntymä jakaa ajanjakson kahtia: kymmeneen vuoteen vanhan testamentin legendoja ja viimeisen vuosikymmenen Teflon Brothersin messiaaniseen uuteen testamenttiin. Vaikka Teflonit on aina luonut oman universuminsa, ei se ole tapahtunut tyhjiössä. Siksi kattava opus käy läpi myös meidän position suhteessa 2000-luvun alun hiphop-buumiin ja sitä seuranneeseen uuteen maailmaan. Myöskin koko matkan rinnalla eläneet sooloprojektit ja muut kokoonpanot on sisällytetty tarinaan, eli otsikosta huolimatta kirja ei summaa ainoastaan Teflon Brothersin, vaan meidän kaikkien kolmen uran tähän saakka kokonaisuudessaan.

Henkilön Paradise Mikko (@socialsuicidebomber) jakama julkaisu

Lisää luettavaa