Marina Diamandis Twitterissä: videoni hyllytettiin, koska olin levyfirman mielestä liian ruma

25.09.2012

Naisartistien markkinoilla painaa ulkonäkö niin paljon, että videotkin joudutaan sensuroimaan, jollei seksiä tihku joku kuvasta. Vai hommattiinko tässä vain lisähuomiota myöhemmin julkaistavalle videolle?

Kuva: Warner

Marina and the Diamondsin Marina Diamandis murahti Twitterissä levy-yhtiölleen Atlanticille, joka ei suostunut julkaisemaan yhtyeen uusinta musiikkivideota. Diamandisin mukaan syynä oli, että hän näyttää jonkun levyfirman edustajan mielestä videossa ”liian rumalta”.

Huhtikuussa julkaistun Electra Heart -albumin jenkkiversiolta napattu How to Be a Heartbreaker -kappale piti ilmestyä promovideona eilen 24. syyskuuta. Video on kuitenkin palautettu editoitavaksi ja Diamandis lupailee sen ilmestyvän viikon loppuun mennessä. Hän lisäsi vielä, että jos videon julkaisua vielä viivytetään, tulee hän itse vuotamaan ”liian ruman” version faneilleen.

Twitter-väite on tietenkin sikäli kummallinen, ettei Diamandisilla ole ollut tähän asti mitään ongelmia näyttää edustavalta. Vai ovatko naispopparit nyt yhtenä rintamana kapinoimassa ulkonäköpaineita vastaan? Lady Gagan väitetyistä liikakiloistakin on näkynyt viime päivinä masentavan monta otsikkoa.

Diamandisin tapaus tulee suomalaisittain hyvään aikaan, sillä vasta viime viikolla julkaistiin Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus, jonka mukaan naisartistien ulkonäköpaineet ovat alati kasvaneet, eivätkä naisartistit kuitenkaan saa olla oikeastaan ”naisellisia”. Anne Karppisen tutkimuksesta kertoi tarkemmin YLE.