MC Koo julkaisi uuden kappaleen – mukana Eevil Stöö ja Kalevi Helvetti

Uutta musaa MC Koolta.

28.04.2023

Viime kesän festarirundin jälkeen hiljaiseloa pitänyt räppäri MC Koo palaa uuden musiikin voimin. Tänään ilmestynyt single Linnan kummitus on saanut inspiraatiota Turun linnasta.

Pertin Valinnan Hikinauhat-labelin julkaisemassa biisissä vierailevat Eevil Stöö ja Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti. Kappale esittelee uudenlaista MC Koota flow’n sekä muun muassa Asaa tuottaneen Ransukoiran tuottaman biitin myötä.

MC Koo työstää aktiivisesti uutta musiikkia, ja pyrkii tekemään vuoden loppuun mennessä ainakin ep:n verran biisejä. Seuraava single, Rinneradion tuottama Sohvalla, jossa vierailee Lossi T, julkaistaan räppärin syntymäpäivänä 6. kesäkuuta.

MC Koon voi nähdä livenä Helsingin G-Livelabissä perjantaina 26. toukokuuta ja Outsider Art -festivaaleilla 23.-24. elokuuta.

Kuuntele biisi alta!

 

Lisää luettavaa