”Meillä kaikilla on elämässä asioita, joista haluaisi päästää irti ja unohtaa” – esikoisalbumiaan työstävä Jon-Jon julkaisi toisen singlensä

"Kaikki se, mitä me pidettiin sisäl liian kauan, tänä yönä me tanssitaan sen haudal"

29.09.2019

Näyttelijä-laulaja Jon-Jon Geitel, artistinimeltään lyhemmin Jon-Jon julkaisi perjantaina (27.9.)  uuden singlensä Kokko. Kyseinen single on kaikkiaan artistin toinen. Hänen ensimmäinen singlensä on huhtikuussa julkaistu Älä riko mitään.

Toinen singlejulkaisu kertoo huonoista muistoista vapautumisesta:

”Meillä kaikilla on elämässä asioita, joista haluaisi päästää irti ja unohtaa. Tää biisi on omistettu niille fiiliksille, jotka kertyy möykyksi rintaan – tai oikeastaan tää on omistettu siitä möykystä vapautumiselle. Ja vaikka ne asiat on osa meitä, niin musta siinä on jotain tosi lohdullista, että aina on mahdollisuus laittaa ne huonot muistot palamaan. Voit tuntea kaikki ne tunteet, joita oot pitänyt sisälläsi, tehdä tilaa jollekin hyvälle ja tanssia sen tulen ympärillä.” Jon-Jon kuvailee.

Tällä hetkellä Jon-Jon työstää ensimmäistä sooloalbumiaan. Soolouransa ohella hän on tunnettu myös Roope Salminen & koirat -yhtyeen toisena laulajana, minkä lisäksi hän on esiintynyt myös Tähdet, tähdet -televisio-ohjelmassa.

Musiikkiuran lisäksi Geitel on tehnyt uraa myös näyttelijänä ja ääninäyttelijänä. Hän on näytellyt esimerkiksi pääroolia elokuvassa Roskisprinssi sekä Saku Koivua jääkiekkoelokuvassa 95.

Uuden singlen Kokko voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa