Melanie Martinezin uusi albumi ja elokuva on nyt julkaistu – artisti on kirjoittanut ja ohjannut elokuvan itse ja näyttelee lisäksi yhtä rooleista

K-12 on nyt ulkona.

07.09.2019

Indie ja electro -pop artisti Melanie Martinez julkaisi uuden studioalbuminsa K-12 perjantaina 6. syyskuuta. Albumi on kaikkiaan artistin toinen hänen ensimmäisen albuminsa ollessa vuonna 2015 julkaistu Cry Baby.

Albumin julkaisun ohessa artisti julkaisi myös itse ohjaamansa ja käsikirjoittamansa elokuvan, joka kantaa samaa nimeä albumin kanssa ja jossa hän myös itse näyttelee. Elokuvaa näytettiin valikoiduissa elokuvateattereissa yhden näytöksen verran torstaina 5. syyskuuta. Näytös järjestettiin muutamilla paikkakunnilla myös Suomessa.

Jos et kuitenkaan ehtinyt käydä katsomassa elokuvaa teatterissa, ei hätä ole tämännäköinen. Elokuva on nimittäin nyt vapaasti katsottavissa YouTubessa. Uusi albumi sen sijaan löytyy suoratoistopalveluista. Sekä albumin että elokuvan voit myös kuunnella ja katsoa alta.

Lisää luettavaa