Merileijona oppii ymmärtämään biitin päälle, sanovat tutkijat

09.04.2013

Kalifornian yliopiston Santa Cruzin laitoksen laboratoriossa elävä Ronan-merileijona diggailee Backstreet Boysia – kunhan kalapalkinto on kohdallaan.

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Paitsi että merileijonat ovat tyylikkään sulavalinjaisia ja sympaattisia otuksia, ne kykenevät myös hahmottamaan rytmin. Tällainen havainto tehtiin Kalifornian yliopiston tutkimuksissa Yhdysvaltain Santa Cruzissa. Asiasta uutisoi CNET.

Tutkimuksessa soitettiin aluksi tutkimuskappaleena toimineelle Ronan-merileijonalle metronomin naksutusta, ja eläin palkittiin kalalla, mikäli se osasi merkata nyökyttämällä tasaisen rytmin. Kun tästä tuli Ronanille rutiinia, se oppi erottamaan biitin myös monimutkaisemmista musiikkikappaleista. Mitäpä sitä ei tekisi kalan eteen.

Aiemmin vastaavaan suoritukseen ovat kyenneet ihmisen lisäksi vain papukaijat. Onkin uskottu, että eläimen täytyisi kyetä rytmin ymmärtääkseen jäljittelemään puhetta papukaijan tavoin. Mutta sitten tuli Ronan ja laittoi säännöt uusiksi.

Se on ainakin varmaa, että Ronanilla olisi ruusuinen tulevaisuus hiphop-musiikkivideoiden saralla. Vaan olisikohan eläinparan pasmat menneet tyystin sekaisin, jos sille olisi esitetty Rotten Soundia?

YouTube video