Metallican esikoisalbumi ja thrash metalin suurimpiin merkkipaaluihin lukeutuva Kill ’Em All julkaistiin päivälleen 30 vuotta sitten, 25. heinäkuuta 1983.
Kuva: Megaforce Records / Elektra Records
2. Kill ’Em All -nimen keksi basisti Cliff Burton. Ajatus nimen taustalla lähti liikkeelle ilmeisesti siitä, kun Metal Up Your Ass -ideaa vastustaneisiin jakelijoihin turhautuneena Burton heitti vitsillä albumin äänityssessioissa muille bändin jäsenille, että ”why don’t we just kill ’em all?”.
3. Bändistä vain kuukautta ennen albumin äänitysten alkamista päihdeongelmiensa takia potkut saanut kitaristi Dave Mustaine sai albumin sävellyskrediitteihin nimensä neljään kappaleeseen: Jump in the Fire, Phantom Lord, Metal Militia sekä The Four Horsemen. Mustaine ei kuitenkaan soita albumilla nuottiakaan.
4. Mustainen korvaajaksi pestatulla Kirk Hammettilla oli kuukausi aikaa sovittaa uudelleen Mustainen valmiiksi säveltämät kitarasoolot omalle tyylilleen sopiviksi. Biisit hän joutui opettelemaan vain viikossa, sillä hänet hälytettiin niin lyhyellä varoitusajalla mukaan bändin kiertueelle. Hammett otti Mustainen säveltämistä sooloista käyttöön sellaisenaan ensimmäiset neljä tahtia ja sävelsi sitten soolojen loppuosat uudelleen. Väittämän mukaan Mustaine raivostui tästä ja kantoi Hammettille vuosien ajan kaunaa uskoen, että Hammett tuli kuuluisaksi varastamalla hänen tekemänsä kitarasoolot.
5. Osaa Kill ’Em All -levylle päätyneistä biiseistä Metallican jäsenet soittivat jo edellisissä bändeissään. James Hetfield toi Hit the Lights -biisin mukanaan Metallicaan vanhan Leather Charm -bändinsä ajoilta, kun taas aiemmin mainitun The Four Horsemenin Mustaine oli säveltänyt The Mechanix -nimisenä vanhalle Panic-bändilleen. Mustaine julkaisi biisin itse Mechanix-nimellä Megadethin vuoden 1985 albumilla Killing Is My Business… and Business Is Good!.
Sellaista nippelitietoa tällä kertaa! Nyt on kuitenkin aika juhlistaa itse albumia, pyöräyttämällä vaikka levy soimaan suoraan alapuolelta Spotifyn kautta.