Metallican uusinta tulokasta, basisti Robert Trujilloa pidetään kaverina, joka on metallijättiläisestä kaikkein epätodennäköisimmin unohtunut tyystin egotripille. Niinpä herran Detroit Free Press -lehdelle antamat Lulu-kommentit lukee mielenkiinnolla.
Kuva: Jana Blomqvist
Tulihan se sieltä – jonkinlainen Metallica-jäsenen myönnytys sille, että Lou Reedin kanssa tehty Lulu-levy (2011) oli kamalaa soopaa. Toistaiseksi Lars Ulrich on esitellyt haastatteluissa kunnioitettavaa verbaaliakrobatiaa siitä, kuinka Lulu on oikeasti taiteellinen menestys ja väärinymmärretty teos, ja James Hetfield on murahtanut albumin arvostelijoiden olevan ”äitinsä kellarissa asuvia pelokkaita ihmisiä”. Trujillon äänensävy Detroit Free Pressin haastattelussa vaikuttaa ymmärtäväisemmältä.
”Joidenkin mielestä se oli suurenmoinen taiteellinen lausunto. Toisten mielestä se oli kamalaa sontaa”, Trujillo naurahtaa jutussa ja jatkaa:
”Me vain yritämme pitää hauskaa. Se on homman nimi – täytyy olla luova – ja joskus se toimii, joskus ei.”
Ennen Metallicaa muun muassa Black Label Societyssa ja Suicidal Tendenciesissä soittanut Trujillo mainitsee haastattelussa Lulu-projektin vaatiman ennakkoluulottomuuden Metallican suurimmaksi aseeksi ja lisää, että nykypäivänä on tärkeää pysyä relevanttina. Niinpä bändistä on mukavaa kokeilla uusia juttuja.
”Joskus se voi olla taloudellisesti hankalaa”, Trujillo lisää. Liekö tämä viittaus Lulun myyntiin, joka jäi kauas esimerkiksi Death Magneticin (2008) myynnistä.
Näinhän se menee. Se tosin on sanottava vielä Larsin ja Jamesin puolustuspuheista, että on hienoa, miten vankkumattomasti taiteilijat seisovat myrskytuulessakin teostensa takana. Kumma vain, että keikkasettiin asti ei ensimmäistäkään Lulu-biisiä ole otettu kuin harvoissa erityistapauksissa. Ihan niin pitkälle ei taida usko kantaa.
