Michael Monroen ja Sami Yaffan Demolition 23. tekee paluun!

Tässäpä iloisia uutisia rockin ystäville!

28.03.2023

Michael Monroen ja Sami Yaffan vuonna 1993 New Yorkissa perustama, kulttimaineeseen noussut yhtye Demolition 23. tekee paluun esiintymislavoille soittamalla muutaman harvinaisen keikan Suomessa syksyllä 2023.

Keikoista ensimmäinen soitetaan Tampereen Pakkahuoneella torstaina 28. syyskuuta ja viimeinen Kotkan Hotelli Leikarissa lauantaina 7. lokakuuta. Tampereen ja Kotkan lisäksi keikat järjestetään Turussa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Helsingissä.

Idea Demolition 23.:n tuleviin keikkoihin syntyi bändin katkaistua 30 vuoden keikkatauon soittamalla re-union keikan Michael Monroen loppuunmyydyllä 60-vuotisjuhlakeikalla Helsingin jäähallissa viime vuoden syyskuussa.

Michael Monroe kertoo keikoista seuraavaa:

”Demolition 23. oli niin kovassa iskussa, että aloimme bändin kesken keskustella mahdollisista lisäkeikoista. Alkuperäinen rumpali, Jimmy Clark ei lopulta päässyt jäähallin keikalle, joten hänet paikkasi nykyisen soolobändini rumpali Karl Rockfist. Karlin soitto toimi bändissä niin hyvin, että päätimme pitää hänet bändissä myös tulevia keikkoja varten. Bändissä soittaa myös Hanoi Rocks -kitaristi Nasty Suicide, joka aikanaan korvasi alkuperäisen kitaristin Jay Heningin (RIP). Nyt suunnitelma on siis tullut toteen ja bändi tekee lyhyen kuuden keikan kiertueen Suomessa. Tämä on harvinaista herkkua, jota ei kannata jättää väliin.”

Demolition 23. julkaisi ainoaksi jääneen debyyttialbuminsa vuonna 1994. Steven Van Zandtin eli Little Stevenin tuottama albumi julkaistiin Euroopassa ja Japanissa, mutta bändin hajottua vuonna 1995 levyä ei ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tilanne muuttui syksyllä 2022 kun Little Stevenin Wicked Cool -levy-yhtiö julkaisi albumin uudelleen masteroituna kolmen bonusraidan kera. Levy uudelleen julkaistiin kaikissa formaateissa – digitaalisesti, CD:nä ja ensi kertaa myös vinyylinä.

Keikkapaikat näet videon alta.

Demolition 23 syksyn 2023 keikat
To 28.9. Tampere, Pakkahuone
Pe 29.9. Turku, Logomo
La 30.9. Lahti, Möysän Musaklubi
To 5.10. Jyväskylä, Lutakko
Pe 6.10. Helsinki, Tavastia
La 7.10. Kotka, Hotelli Leikari

Lisää luettavaa