Mikä on Antti Holman rooli Gasellien albumilla?

Tilanne pääl -video antaa esimakua Zen-albumilta.

10.02.2021

Eipä tarvitse olla kovinkaan kiiltävä kristallipallo nähdäkseen, että kun vuoden komeimpia musavideoita valitaan, tämä pyörii huulilla. Kaverikarim on ohjannut Gasellit-yhtyeen Tilanne pääl -kappaleelle musiikkivideon.

Kyseisen biisin lisäksi videon alussa ja lopussa kuullaan peräti kolmea muuta perjantaina ilmestyvältä Zen-albumilta löytyvää kappaletta, joita ei vielä ole julkaistu. Antti Holman rooli albumilla selkenee hieman, ja parista varsinaisesta biisistä saadaan maistiaiset.

Videolla meno on kuin agenttileffoissa. Duunit vaihtuvat räjähdyksen saattelemana, kun ”tilanne on päällä”. Autovalinnoiksi kirpeään pakkaskeliin on valittu hummeria ja lowrideria, tottahan toki. Katso video alta.

Lisää luettavaa