Mika tuli ulos kaapista – maailmankaikkeus otti tiedon tyynesti vastaan

07.08.2012

Uutinen sukupuolisesta suuntautuneisuudesta osui ällistyttävästi levynjulkaisun alle.

Kuva: Austin Hargrave/Universal

Libanonilaistaustainen laulaja-lauluntekijä Michael Holbrook Penniman eli Mika pomppasi julkisuuden valokeilaan Grace Kelly -hittinsä kanssa vuonna 2007. Suunnilleen kolmea sekuntia myöhemmin kaikki tiesivät, mikä hän on miehiään – Juha Mieto ehkä poislukien.

Vuonna 2009 Mika ilmoitti hollantilaisessa aikakauslehdessä olevansa itse asiassa biseksuaali.

Nyt Mika haluaa oikaista väärinkäsityksen. Hän on hyvin tietoinen omasta seksuaali-identiteetistään eikä muuta yritäkään väittää. Näin hän vastasi yhdysvaltalaiselle – miten tämän nyt suomentaisi? – gay lifestyle -lehti Instinctille:

”Jos kysyt, olenko homo, vastaan kyllä. Kertovatko lauluni suhteestani johonkin mieheen? Kyllä.”

Mika toteaa haastattelussa myös saaneensa musiikistaan tarpeellisen vahvuuden kohdata ja hyväksyä seksuaalisuutensa. ”Tämä on todellinen elämäni”, Instinct lainaa laulajaa.

Koko haastattelu ilmestyy lehden syyskuun numerossa. Ja kuin sattumalta Mikan kolmas albumi tulee kauppojen hyllyille samaan aikaan. Digital Spy vahvistaa, että sattuvasti nimetty The Origin of Love ilmestyy näillä näkymin 16. syyskuuta.

Levyllä on mukana muun muassa tämä kesäkuussa ilmestynyt yhteistyökappale, Celebrate, Pharrell Williamsin kanssa, joten eiköhän panna jalalla koreasti.

YouTube video