Mikael Gabrielilta avoin kirje maailmalle – ”Olemme joutuneet peilaamaan vihdoin omaa tekemistämme”

Uutta Mikael Gabrielia!

Mikael Gabriel julkaisi uuden kappaleen Oli aikoi. Kappale edustaa laulaja-räppäri-näyttelijän uutta entistä seestyneempää aikakautta, joka käynnistyi alkuvuodesta ilmestyneellä Löytäjä saa pitää -kappaleella.

Tätä ennen Mikael Gabriel oli tauolla. Kokonaisuudessaan artisti on julkaissut viisi albumia ja näytellyt Pahan kukat ja Bodom -elokuvissa.

Uusi single jatkaa siis samantyyppistä laululinjaa kuin edellinen julkaisu, mutta kesäisen tarttuvasti. Biisin yhteydessä Mikael Gabriel kirjoitti kirjeen, jonka voit lukea alta. Kirjeen sisältö vastaa myös biisin tarinaa.

”Maailma on nyt muuttumassa ja toivottavasti pysyvästi parempaan suuntaan.

Kun me ei olla kuukausiin päästy koskettamaan toisiamme, juttelemaan kasvokkain, halaamaan tai juhlistamaan elämää porukassa, on meillä ollut aikaa miettiä. Herätä ihmisinä uuteen aikaan, ottaa valta elämästä käsiimme.

Olemme joutuneet peilaamaan vihdoin omaa tekemistämme. Millaisessa maailmassa minä haluan elää, mistä olen valmis luopumaan ja miten panostan asioihin ympärilläni enemmän.

Oli aikoi, kun moni meistä oli hiljaa nähdessään epäoikeudenmukaisuutta, mutta on nyt huutanut oikeuden puolesta kovempaa kuin koskaan aiemmin. Oli aikoi, kun käännettiin selkämme toisten kivulle, mutta nyt tarjotaan olkapäämme ja voimamme avuksi heille.

Oli aikoi, kun maailma pysähtyi voidaksemme oppia olemaan. Oli aikoi, kun opittiin tunnistamaan vääryys ja tukemaan toisiamme. Oli aikoi, kun olimme fyysisesti kauempana toisistamme kuin koskaan, mutta lähennyimme henkisesti.

Oli aikoi, kun päätin että minä aion olla se haluamani muutos. Toivottavasti sinäkin.

Kunnioittaen,
Mikael Gabriel”

Kappaleesta julkaistaan maanantaina musiikkivideo, mutta biisin voit kuunnella alta. Videon ohjauksesta vastaa Viivi Huuska.