Miley Cyrusin tuleva albumi sai julkaisupäivän ja kansikuvan – luvassa kesäisiä tunnelmia

Ensimmäinen single ilmestyy ensi viikolla.

07.01.2023

Miley Cyrusin kahdeksas sooloalbumi Endless Summer Vacation ilmestyy 10. maaliskuuta. Laulaja kertoi uudesta levystä torstaina Twitterissä julkaisemallaan lyhyellä videopätkällä.

Albumin tuottajina toimivat Kid Harpoon, Greg Kurstin, Mike Will Made It ja Tyler Johnson. Levyn kerrotaan olevan hyvin henkilökohtainen ”rakkauskirje Los Angelesille”, ja Cyrus on sillä ”vahvimmillaan ja itsevarmimmillaan”. Teos kuvastaa ”voimaa, jonka hän on löytänyt keskittyessään fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiinsa”.

Ensimmäinen single Flowers ilmestyy ensi viikon perjantaina 13. tammikuuta. Päivämäärä on Cyrusin ex-miehen Liam Hemsworthin syntymäpäivä, mikä on saanut fanit spekuloimaan, että kappale kertoo näyttelijästä. Biisistä on julkaistu lyhyt pätkä, jossa Cyrus laulaa: ”I can love me better than you can”.

Cyrusin edellinen albumi Plastic Hearts ilmestyi vuonna 2020.

Katso tulevan albumin kansikuva alta.

Lisää luettavaa