Miltä Britney tai Aqua kuulostaisi System of a Downin esittämänä? Siihen on nyt vastaus kotimaisen tubettajan toimesta

Ilman internetiä olisimme jääneet paitsi tästäkin.

12.01.2022

Viime vuonna uutisoimme Manu-kissasta, jolla vaikuttaisi olevan absoluuttinen sävelkorva. Moonic Productions -nimisellä Youtube-kanavalla esiintyvän kaksi miljoonaa näyttökertaa keränneen kissan lahjakkuus saattoi olla sävelkorjausohjelman ansiota, mutta omistajansa taidot ovat ihan totisinta totta.

Kanavan takana on muun muassa musiikkituottajana toimiva Otu Suurmunne, joka on tehnyt kolme vuotta sitten aloitetulle kanavalle jo liki parisataa videoita. Suuri osa niistä perustuu hupaisiin kokeileviin aiheisiin kuten ”lauletaan Never Gonna Give You Up huonosti ja fiksataan se autotunella” sekä ”loin All Starin uudestaan ulkomuistista”.

Viime aikoina kanavalla on kunnostauduttu System of a Down -yhtyeen parissa. Kuukausi sitten julkaistulla videolla selvitetään, miten Britney Spearsin Toxic taipuu SOADin tyyliin, ja puolentoista minuutin video onkin kerännyt 251000 näyttökertaa ja 23000 yläpeukkua.

Tuoreimmalla pätkällä puolestaan väännetään eurodance-yhtye Aquan ikoninen Barbie Girl saman filtterin läpi. Video näyttäisi lähteneen jo hieman raketoimaan, sillä näyttöjä on kertynyt neljässä päivässä lähes viisikymmentätuhatta. Kommenttiosioissa hämmästellään muun muassa Suurmunnen kykyä imitoida SOADin kumpaakin laulajaa sekä yhtyeen iskevää ja kirkasta kitarasoundia.

Katso ja tuomitse itse.

Lisää luettavaa