Sana nousi julkisuuteen X Factor -esiintymisellään vuonna 2018, mutta räppäri oli julkaissut musiikkia Mikseri.netissä jo vuodesta 2005. Sanan tuorein single on Tuntematon, jolle kuvattu miekannielijä Jyri Ventrilloguen tähdittämä musiikkivideo saa ensiesityksensä Rumban sivuilla nyt.
Sana kertoo videon olevan raju kuvaus siitä, miltä ihmisten nettikäyttäytyminen voisi näyttää oikeassa maailmassa.
”Tekisitkö oikeasti nuo asiat minun naamani edessä?”, Sana kysyy.
Kerroit kappaleen pohjautuvan omiin kokemuksiisi. Minkälaista häirintää olet kokenut?
”Aloin julkaisemaan musaa ollessani teini. Eihän se mitään priimaa ollut, mutta siitä seurannut kiusaaminen, turpaan vetäminen, uhkailu ja haukkuminen oli aivan aiheetonta. Sain niin paljon paskaa niskaa, vaan siksi että harrastin räppäämistä. Se oli teinitytölle kova paikka.”
”Jatkuva huorittelu ja tapa ittes -kommentit ovat vielä tätäkin päivää. Lisäksi saan melkoisen läjän dickpicejä ja muuta runkkausmatskua. Se on häiritsevää, eikä kenenkään tarvitsisi kokea sellaista.”
Onko häirintä kohdistunut artistiprofiiliisi vai siviiliminääsi, vai molempiin?
”Nämä kohdistuu valitettavasti molempiin. Minut tuomitaan myös ihmisenä, vain mun musiikin takia. Täysin tuntematta minua puhutaan esimerkiksi, että olen kusipää tai muuta.”
Koetko, että artistia kohtaan on helpompi hyökätä tai purkaa omaa pahaa oloa netissä?
”Enää ei huudella kadulla perään, eikä keikoillakaan juuri ole ongelmia ollut. Ennen tultiin vetämään turpaan, nykyään kaikki negatiivinen kommentointi on vain netissä – osa anonyymina ja osa ihan omalla profiililla.”
”Nykymenoa seuranneena olen huomannut, että näitä hyökkäyksiä tapahtuu myös tavallisia tallaajia kohtaan huomattavasti aiempaa enemmän. Se on todella surullista.”
”Mielipiteitä toki saa aina olla ja kritiikkiä saa antaa, mutta on eri asia kommentoida kappaleesta rakentavasti, kuin sanoa ’huora tapa ittesä tai että ’eihän tollasen olisi pitänyt edes syntyä’.”
Mikä on kappaleen viesti näillä häiriköille?
”Toivon, että kappale pistäisi ihmisiä miettimään ennen kuin painaa sitä enteriä. Mitä siinä voittaa? Miksi täytyy edes kirjoittaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa? Joskus näytön toisella puolella voi olla juuri se henkilö, joka oikeasti tappaa itsensä tällaisen takia.”
”Jokaisen pitäisi miettiä omalle kohdalle. Jos ei osaa ajatella omalle kohdalle, niin miettiä miltä tuntuisi, jos omasta lapsesta tai siskosta puhuttaisiin näin?”
Katso Sanan Tuntematon-musiikkivideo: