”Minulla ei ole ollut koskaan näin hauskaa laulaessani” – Iggy Pop kertoo naispuolisesta James Bondista

Punkin kummisetä julkaisi singlen syyskuussa ilmestyvältä albumiltaan.

30.07.2019

Iggy Pop julkaisi uuden toisen singlen syyskuussa ilmestyvältä Free-albumiltaan. Kappale on nimeltään James Bond – ja hän on laulussa varsin ajankohtaisesti nainen.

”En tiedä tarkalleen mitä hän juonii, mutta roolit ovat vaihtumassa ja hän ottaa homman haltuun. Miksipä ei?”, Iggy Pop kommentoi.

Biisillä kuullaan Faith Vernin ääntä, Free-albumin tuottaneen Leron Thomasin trumpettia, Robin Shermanin bassoa, Thomas Glassin rumpuja ja Ari Teitelin kitaraa.

”Minulla ei ole ollut koskaan näin hauskaa laulaessani biisiä. Faithin lausunta ja Leronin trumpetti bändin soiton kanssa svengaavat mielipuolisesti.”

Free-albumin nimikko- ja avauskappale julkaistiin singlenä jo aiemmin. Hämyisen tunnelmallisella, alle kaksiminuuttisella biisillä kuullaan Novellerin hypnoottista kitaraa. Iggy Popin ääni on esillä varsin säästeliäästi.

Näiden kahden kappaleen perusteella on vielä vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa tulevasta levystä, mutta tuntuisi siltä, että Iggy Pop on lähtenyt rohkeasti kartoittamattomille vesille.

Lisää luettavaa