”Minun puolestani se saisi jo ilmestyä” – Robert Smith lupailee hartaasti odotettua The Cure -albumia

Joko viimein?

04.03.2022

Rockyhtye The Curen neljättätoista albumia on odotettu pitkään ja hartaasti. Laulaja-kitaristi ja johtohahmo Robert Smith on puhunut levystä vuosikausia ja maalaillut siitä ties minkälaisia kuvia.

Yhteen toistaiseksi viimeisin albumi, 4:13 Dream ilmestyi vuonna 2008. Smith on lupaillut sille seuraajaa haastatteluissa jo vuosia, ja se on ollut aina ilmestymässä ”ihan pian”. Ainakin vuodesta 2014 alkaen tekeillä on ollut peräti kaksi albumia. Jos saataisiin edes yksi…

Smith kertoi NME:n haastattelussa muutama päivä sitten, että toinen näistä levyistä on viimein valmis.

”Valitettavasti se on se jälkimmäinen. Kummallakin levyllä on kymmenen biisiä, ja toiselle minun pitää äänittää laulut vielä neljään biisiin.”

Muusikko on kertonut aiemmin, että 4:13 Dream -levyn seuraaja olisi nimeltään Scream 4:14, ja se olisi osittain ylijäämämateriaalista koostuva tuplalevy. Voisi siis tulkita, että tämä levy on se keskeneräinen, ja ”jälkimmäinen” on jotain aivan muuta.

Smith kertoo haastattelussa, että Songs of a Lost World -nimisen levyn kansitaide ja biisijärjestys on jo päätetty, ja sen miksaus aloitetaan huhtikuun alussa.

”Homma on hidasta vinyylien takia, mutta se saattaa tulla ulos syyskuussa. Minun puolestani se saisi jo ilmestyä. En kestä tällaista jännitystä.”

Vuonna 1976 perustettu, yhä melko aktiivisesti keikkaileva The Cure nähtiin Suomessa viimeksi Flow-festivaalilla kesällä 2019. Yhtyeen on määrä esiintyä Helsingissä 8. lokakuuta, mutta missä, se jää nähtäväksi. Aiemmin keikkapaikaksi ilmoitettu entinen Hartwall-areena on parhaillaan paitsi nimijupakan keskellä myös boikottien kohteena.

Katso Smithin haastattelu alta.

Lisää luettavaa