Töis-kollektiivista tuttu TheoFuego on julkaissut debyyttimixtapensa Buffa. Kappaleita mixtapella on kymmenen ja sen vastaavana tuottajana on toiminut MD$, jonka lisäksi tuotannossa ovat olleet mukana Fractious Frank, Cashbangaz, €DK, Lameboy, Off & Out ja Ruuben.
Keväällä Rumban haastattelussa artisti kuvaili musiikkiaan näin:
”TheoFuego on trap-artisti, joka osaa tulla trackille ja tuoda pöytään aina jotain raakaa ja autenttista. Olen ollut kuitenkin jo geimissä parisen vuotta, niin olen saanut kokea itse miten tätä musabisnestä pelataan sivusta, joten mikään ’iso lava’ ei voi oikeen enää jännittää.”
”Ei myöskään kannata aina olettaa, että sieltä tulee sitä perusräppiä joka kerta. Monipuolisuus on mun juttu tulevaisuudessa.”
Buffa todistaa, että perusräppiä ei todellakaan biisi toisensa perään kuulla. Tyylejä on monenlaisia ja siitä pitää huolen niin vaihtuva tuotantoremmi kuin monipuolinen otanta vierailijoita. Mixtapella sanallista tukea antavat Kube, Pajafella, Gettomasa, Shrty, Cledos, SKII6, Gracias ja Ibe.
Alla muutama näyte mixtapen alusta, keskeltä ja lopusta perusteluineen, koko teos löytyy suoratoistopalveluista.
Mä lennän käynnistyy alkaneen vuosikymmenen juustoisimmilla hyperpop-tuuttauksella, mutta vaihtuu pian trap-bangeriksi. Biisillä riimittelee lyhyen, mutta sitäkin napakamman säkeistön Pajafella, joka namedroppaa Meiju Suvaksen, sekä ensimmäisen kierroksen vakuuttavasti pakettiin pistävä Kube.
Vainois vaineis löytyy mixtapelta kahden etukäteen julkaistun biisin välissä. Kappaleen nimi itsessään on viittaus, jolla tarkoitetaan Jimi Vainia ja hänen valmistamia ja kustomoimia vaatteita sekä jalkineita. Upottavalla biitillä varustettu kappale on tarinaltaan sumuista suorittamista Helsingin Esplanadilla. Kappaletta edelsi Samaa matkaa -kappale, joka on puhelauluvetoisempi housevetoinen biisi artistilta.
Mixtapen päättää Viikatemies, jolla vierailee Ibe ja Gracias. Biisillä siirrytään räppäristä räppäriin tunnelman pysyen korkealla, kertosäkeitä ei kuulla. Riimit puhkuvat itsevarmuutta, sellaista joka huokuu TheoFuegon tekemisistä muutenkin. Samalla saatiin lupauksia: Gracias valmistelee seuraavaa levyä. Viikatemies sulkee mixtapen ympyrän. Avausbiisillä esiteltiin menua – lopussa kerrotaan missä mennään.