Mitä ihmettä, Lauri Haav julkaisi Kaseva-coverin!

Uutta Lauri Haavia.

25.03.2022

Lauri Haav julkaisee Se viimeinen kesä -albuminsa 13. toukokuuta. Haavin ja Aaro630:n tuottama levy on jatkoa kahden vuoden takaiselle debyytille. Tulevalta albumilta saatiin uusi maistiainen, kun laulajalta ilmestyi tuplasinkku Syksyn vihreillä ja Tyhjää.

Jälkimmäinen biiseistä on cover 1970-luvun legendaarisen Kaseva-yhtyeen kappaleesta, jota laulaja kuvailee itselleen tärkeäksi.

”Kyseinen kappale on ollut lapsuudesta asti itelle tosi tärkeä. Levyn teon loppuvaiheessa tuli sopiva hetki nauhoittaa oma versio ja lopputulos oli omasta ja Aaron mielestä sellainen, että sen halusi julkaista”, Haav sanoo.

Levyltä on jo julkaistu Shampoota– ja Tähti -sinkut. Molemmat biisit ovat yllättäneet kuulijansa, sillä artisti on aiemmin vaikuttanut rap-musiikin ja r&b:n saralla.

Syksyn vihreillä on kakkoslevyn sinkuista selkeästi vakuuttavin. Biisi tuo esiin artistin taitoa rakentaa draaman kaari, joka lunastaa odotukset. Laulu tuo esiin aitoa herkkyyttä, pitäen myös otteessaan. Kokonaisuudessaan vahva kappale.

Tsekkaa biisit alta.

Lisää luettavaa