Mitta on täysi! Kulttuuriministeri Antti Kurvinen vastaanottaa kulttuurialan julkilausuman

Mitta on täysi! -mielenilmaus alkoi eduskuntatalon edustalla.

03.06.2021

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Mitta on täysi! -mielenilmaus on juuri alkanut eduskuntatalon edustalla. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vastaanottaa luovien alojen vaatimukset yhteisenä julkilausumana.

Mitta on täysi! -mielenilmauksesta kerrotaan tiedotteessa näin:

Korona lamautti 120 000 ihmistä työllistävän kulttuuri- ja tapahtumatoimialan täydellisesti 15 kuukautta sitten vieden ihmisiltä työn ja toimeentulon. Ala on pitkässä ahdingossaan saanut osakseen myötätuntoa, mutta yhteiskunnan tuki on jäänyt täysin alamittaiseksi, eikä se ole ollut kaikkien monimuotoisen toimialan tekijöiden ulottuvissa. Luovien alojen ahdinko on entisestään syvenemässä kulttuurin rahoitukseen kohdistettavien leikkausten myötä.

Kulttuuri on hallitusohjelmassakin tunnistettu kasvuala, joka vuonna 2019 tuotti 3,3 % kansantuotteestamme ja jonka työpaikkojen määrä lisääntyi viidenneksellä vuosikymmenessä. Korona kiepautti kaiken päälaelleen ja nyt ala on henkitoreissaan. Yleisöstä elävää alaa ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti muihin aloihin nähden koronarajoituksia asetettaessa ja niitä purettaessa.

Yhteinen huoli tulevasta on yhdistänyt poikkeuksellisella tavalla suomalaiset kulttuurin ja tapahtuma-alan yritykset, yhdistykset, ryhmät ja muut toimijat pienimmistä suurimpiin poikkeuksellisen laajaksi rintamaksi. Ainutlaatuisessa ja koronaturvallisessa mielenilmauksessa luovutetaan eduskunnalle luovien alojen vaatimukset tiivistävä yhteinen Mitta on täysi! -julkilausuma, jonka on allekirjoittanut 171 alan yhteisöä ja toimijaa.

Lausuman luovuttavat näyttelijä Seela Sella, koreografi Sonya Lindfors, muusikko Karri Paleface Miettinen, kirjailija Laura Lindstedt, elokuvaohjaaja Selma Vilhunen, muusikko Mikko Kosonen, kuvataiteilija Emma Helle ja toiminnanjohtaja Laura Serkosalo. Englanniksi julkilausuman lukee näyttelijä ja laulaja Reeta Vestman ja ruotsiksi teatteriohjaaja Erik Söderblom. Tilaisuus kestää noin tunnin ja se päättyy Seela Sellan sanoihin.

kuva: Joni Haavisto / All Over Press

Julkilausuman vaatimukset ovat tiivistetysti seuraavat:

– Tapahtumien järjestäminen turvallisuusohjeistuksilla avataan välittömästi.
– Freelancereille suunnatut koronatuet laitetaan maksuun välittömästi, tapahtuma-ala tarvitsee pitkän rajoituskauden jälkeen starttituen liiketoimintojen uudelleen käynnistämiseen.
– Leikkauksista investointeihin: kulttuuriin investoidaan vähintään yksi prosentti valtion budjetissa.
– Työsuhteen määritelmä päivitetään ja freelancereiden turvaverkkoa parannetaan.

Mielenilmauksen jälkeen klo 14–16 elokuvateatteri Cinema Orionissa järjestetään striimattava paneelikeskustelu julkilausuman teemoista. Luovan alan kehittämisestä ja kulttuurin rahoituksesta suhteessa sen tuottamaan hyötyyn ovat keskustelemassa kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) ja Paula Risikko (kok) sekä kulttuurialaa edustavat muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirta ja Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen. Paneelikeskustelua vetää elokuvaohjaaja Heikki Kujanpää ja sitä voi seurata Mitta on täysi! -Youtube-striimissä:

https://www.youtube.com/channel/UCUL_6PQZWUCmgjChnu4n2-A.

Lisää luettavaa