Monessa liemessä keitetty Bomstikidi julkaisi debyyttilevynsä

Levyllinen Bomstikidia.

14.03.2021

Suomiräppäri Bomstikidi julkaisi Monessa liemessä keitetty -debyyttialbuminsa reipas viikko sitten.

Levyllä on 11 biisiä ja kolme eri vierailijaa, neljässä eri kappaleessa. Levyltä julkaistiin viimeisimpänä singlenä Pettymys, josta kerroimme aiemmin täällä.

Räppäri kuvaili albumin syntyhistoriaa Facebookissa näin:

”Aivan ensimmäisenä on annettava järisyttävän suuri kiitos koko tämän teoksen tuottaneelle, miksanneelle ja masteroineelle virtuoosille, Aqustiikalle. It’s been a long time coming, levyn ensimmäiset biisit ovat alunperin lähtöisin vuodelta 2013, jolloin meidän yhteistyö on lähtenyt kunnolla liikkeelle.”

”Näiden vuosien varrelle on mahtunut itse kullekin kaikennäköistä elämänmuutosta, inspiraation katoamista, uupumista ja ties mitä edesottamuksia, joiden myötä levyn tekeminen on toisinaan jäänyt unholaan ja sitä kautta muodostunut eräänlaiseksi ikuisuusprojektiksi. Silti mulla on sellanen fiilis, että sillä kaikella on ollut tarkoituksensa ja tämänkin levyn on pitänyt valmistua ja tulla ulos juuri nyt, ei yhtään aiemmin eikä myöhemmin.”

Uudemmassa postauksessa räppäri sivuaa hivenen albumin teemoja, sekä sen vastaanottoa:

”En osannut yhtään sanoa kuinka levy otetaan vastaan, onko se liian raskas kokonaisuus teemoineen tai liian sekava eri saundimaailmoineen, jännitin sen julkaisua kovasti. Mutta teidän palautteenne on ollut jotain niin hienoa, olette oikeasti todella kuunnelleet sitä ajatuksella, antaneet sen mennä syvälle ja nostattaa tunteita sekä herättää ajatuksia, nauttineet sen monista eri saundeista ja elementeistä ja todella arvostaneet sitä mitä olemme yhdessä Aqustiikka kanssa saaneet aikaiseksi.”

Levy on siis kuultavissa suoratoistopalveluissa, tsekkaa kaksi kappaletta esimauksi alta.


Lisää luettavaa