Multiriimiä ja naimisiinmenoa – Rumban soittolistalla muun muassa suomiräpin terävintä kärkeä

Tilaa Rumban soittolista nyt Spotifyssa!

28.06.2020

Rumba lanseerasi viikottain päivittyvän Spotify-soittolistan, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Koronaviruksen runtelemassa maapallossamme ei eletä helpoimpia aikoja. Onneksi musiikki säilyy kaikesta huolimatta.

Vanhojen suosikkien parissa ajan viettäminen on ymmärrettävää jos mikä, mutta tälläkin viikolla on ilmestynyt rutkasti uusia, hyviä ja tutustumisen arvoisia biisejä. Itse lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto kappaleista.

Elastinen x GettomasaMähän sanoin
Elastinen ja Gettomasa julkaisivat Rick Ross -henkisen rap-kertomuksen, jonka pääpointtina oli kerrata menneet, status ja tuleva. Räppärit eivät ole vielä paljastaneet onko yhteistyötä tulossa lisää, mutta Gettomasa vihjaili Instagram storyssaan että jotain uutta on tulossa kahden viikon päästä. Se, onko kyseessä kaksikon yhteistuotos ei tässä tapauksessa paljastunut. Joka tapauksessa potentiaalia olisi, tosin sen alleviivaminen on tässä tapauksessa hivenen turhaa.

Kerroimme biisistä enemmän täällä, mutta perataan vielä muutama ote. Ensinnäkin Elastisen ”RR jää, Jr värjää, kunnes pärjää” ja siitä vielä hetken jatkuva multiriimin viskely on varmasti saanut golf-taputukset esimerkiksi Cheekiltä, Gettomasan nokkelasta silmät-läpästä puhumattakaan.

Kokonaisuutena kappale ja yhteistyö ei varsinaisesti ollut yllättävä, vaan enemmänkin asia jonka tuli tapahtua. Siitä syystä toivomme, että kaksikolla on lisää materiaalia kasassa, sillä tätä parivaljakkoa kuulisi mielellään myös hivenen abstraktimpien aiheiden parissa. Kenties kaksikko voisi räppäillä vaikkapa jostain yhteisestä mielenkiinnon kohteesta, kuten eräästä automerkistä. Jäämme odottamaan mitä tulemaan pitää, mutta tämä biisi vakuuttaa kaikessa röyhkeyden ja lungiuden sekoituksessaan täysin.

Luukas OjaNaimisiin
Luukas Oja on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rock-tapauksista, joka tuntuu ammentavan 00-suomirockin perinnöstä. Naimisiin on pirteän reteä kappale, joka ei kaipa mitään lisää. Kertosäkeen yllättävä koukku nappaa haltuunsa isommankin hauen. Kappale kertoo yhtyeen mukaan siitä, kun nuorella aikuisella on pakka hivenen levällään, samalla kun muut ikätoverit ovat jo sovittamassa avainta omakotitalon lukkoon.

Kasmir, FPaholainen ei osaa uida
Kasmir julkaisi Lumpeet-ep:n, jonka keskusbiisillä vierailee F. Biisissä voi aistia hivenen anttituiskua, mutta muutoin kappaleella on taattuja Kasmir-soundeja. Samalla vaikuttaa siltä, että nyt on hivenen eri ääni kellossa. Kertosäkeessä Kasmir luottaa instrumentaaliin, joka tuo biisiin sävyä.

HurtsSuffer
Hurts on valmistelemassa uutta albumia. Tästä näytteenä melankolinen Suffer. Hurts on keikkamäärien perusteella yksi suomalaisten suosikeista, joten melankolia tulee uppoamaan ainakin tähän kohdeyleisöön, se on varma.

Big Boi, Sleepy BrownCan’t Sleep
Outkastin lopettamisen jälkeen Big Boi julkaisi loistavan, lähes täydellisen Sir Lucious Left Foot: The Son of Chico Dusty -soolodebyytin. Albumilla kuultiin jämäkkää räppiä sekoitettuna todella pehmeisiin biitteihin. Tämän jälkeen Big Boi teki kaikenlaista muuta musiikkia, mutta nyt vaikuttaa siltä, että paluu tähän soundiin on lähellä. Can’t Sleep nimittäin voisi löytyä tuolta mainitulta levyltä leikiten. Tämä on ajattoman sensuelli bängeri.

Big Boi ja Sleepy Brown ovat julkaisemassa The Big Sleepover -yhteisalbumin ja tämä on siltä levyltä ensimmäinen näyte. Singlestä päätellen luvassa on kokonaisuus, joka on pakko kuunnella. Sleepy Brown on tehnyt tehokasta jälkeä Outkast-yhteyksissä ennenkin, niin tuottajana kuin vierailijana. Moni muistanee The Way You Move -hitin.

Näiden biisien lisäksi listalla on muun muassa Pykäriä ja Ibeä, Inaa ja Oh Wonderia.

Lisää luettavaa