Murhasta epäillyn räppimogulin menneetkin teot tuomiolle – Elinkautinen uhkaa

Köysi Sugen ympärillä kiristyy.

10.02.2015

Yliajosta epäilty räppipomo Suge Knight joutuu istumaan linnassa ainakin kuusi viikkoa odotellessaan oikeudenkäyntiä alkavaksi. Knightiä syytetään tällä hetkellä murhasta, murhan yrityksestä sekä yliajosta. Knight ajoi puolitoista viikkoa sitten kahden ihmisen yli N.W.A.-elokuvan kuvauspaikalla.

Billboardin mukaan Knightin seuraavassa oikeudenkäynnissä saatetaan ottaa esiin todisteita hänen aiemmin tekemiään rikosepäilyjä kohtaan. Sen tarkemmin syyttäjä ei suostunut kertomaan, mistä rikosepäilyistä olisi kyse.

Mikäli Knight tuomitaan syylliseksi, voi hän saada elinkautisen.

Lisää luettavaa