Musta lippu liehuu: punk-legenda Black Flag julkaisi singlen, taas uusi Black Sabbath -biisi kuultavana

04.05.2013

Mustiin verhoutunut veteraaniosasto porskuttaa uutuusbiisien osastolla, kun uutta kuultavaa toivat eteemme sekä hämmentävän paluun tehnyt Black Flag että albumikiimaa nostatteleva Black Sabbath.

Kuva: Sam Taylor-Wood

Kalifornialainen hardcorepunkin legenda Black Flag tekee tänä vuonna lievästi sanottuna sekavan comebackin, jonka kiemuroista alkaa olemaan jo melkoisen hankalaa pysyä perillä.

Perustajäsen Greg Ginnin ja vokalisti Ron Reyesin johtama ryhmä tekee siis paluun Black Flag -nimellä, kun taas bändin vanha basisti Chuck Dukowski päätti kasata alkuperäislaulaja Keith Morrisin kanssa samaan aikaan kilpailevan comeback-kokoonpanon nimellä FLAG. Molemmat bändit aikovat keikkailla, samanaikaisesti.

No, tämä Black Flag -nimellä kulkeva ryhmä ilmoitti jo aiemmin julkaisevansa uuden studioalbuminkin, joka olisi samalla ensimmäinen Black Flagin nimellä julkaistava levy sitten vuoden 1985 In My Head -albumin.

Nyt siltä tulevalta levyltä on julkaistu kuultavaksi ensimmäinen biisinäyte Down in the Dirt.

Biisijulkistuksen yhteydessä Black Flag koki tietenkin aiheelliseksi sivaltaa myös kilpailevaa FLAG-yhtyettä: ”Tätä ei pidä sekoittaa siihen feikki-Flagiin, joka parhaillaan coveroi Black Flagin kappaleita hävettävän huonosti. Kannustamme tsekkaamaan oikean Black Flagin sitten, kun soitamme lähistöllänne”.

Toivottavasti kukaan keikkajärjestäjä ei erehdy buukkaamaan molempia bändejä samaan paikkaan.

Down in the Dirt -biisin voit kuunnella alapuolelta tai ladata myös omaksesi ilmaiseksi Black Flagin kotisivuilta omaa sähköpostiosoitetta vastaan.

YouTube video

Punk-veteraaneista siirrytään sitten heavyn pappaosastolle, kun Black Sabbath esittelee edelleen keikoillaan tiuhaan tahtiin biisejä ensi kuussa ilmestyvältä 13-albumilta.

Ensimmäinen virallinen single God is Dead? julkaistiin reilut pari viikkoa sitten, ja vasta tuossa vappuna kuultiin live-versio biisistä Methademic.

Nyt jo pukkaa taas bootleg-taltiointia seuraavasta uudesta biisistä nimeltä Loner. Sen voi pyöräyttää soimaan alapuolelta.

YouTube video