Muusikkoa uhkaa pakkopalautus Irakiin – Suomen musiikkineuvosto julkaisi vetoomuksen Ali Saedin puolesta

"Vetoamme Suomen viranomaisiin, ettei Alia lähetetä Irakiin odottamaan päätöstä korkeimmalle hallinto-oikeudelle jätettyyn valitukseen."

15.02.2018

Muusikko Ali Saedia uhkaa pakkopalautus Irakiin. Hän on näytellyt pääroolia Kansallisteatterin Toinen koti -esityksessä, joka sai muun muassa Helsingin Sanomien kriitikolta täydet viisi tähteä.

Suomen maahanmuuttovirasto totesi päätöksessään, ettei Aliin kohdistu henkilökohtaista uhkaa Irakissa. Ali on valittanut päätöksestä.

”Aliin muusikkouden vuoksi kohdistuvaa uhkaa ei ole tutkittu eikä tunnistettu turvapaikkaprosessissa. Lisäksi paluu Irakiin on muuttunut entistäkin vaarallisemmaksi Suomessa tehdyn näkyvän ja kantaaottavan taiteellisen työn vuoksi”, valitusta perustellaan.

Suomen muusikkojen liiton, Suomen musiikkineuvoston, Maailman musiikin keskuksen ja Suomen kansallisteatterin johtajien allekirjoittama vetoomus on osoitettu Suomen viranomaisille. Siinä pyydetään, ettei Alia lähetetä Irakiin odottamaan päätöstä korkeimmalle hallinto-oikeudelle jätettyyn valitukseen.

Radio Helsingin haastattelussa Ali Saed kertoi pelkäävänsä, että kuolee, jos hänet palautetaan Irakiin.

Vetoomus on luettavissa kokonaisuudessaan alta ja Suomen musiikkineuvoston kotisivuilta.

Vetoomus Ali Saedin puolesta

Kansallisteatterin Toinen koti -esityksen pääroolissa nähtävää muusikko Ali Saedia uhkaa pakkopalautus Irakiin.

Paluu Irakiin olisi Alille hengenvaarallinen. Vetoamme Suomen viranomaisiin, ettei Alia lähetetä Irakiin odottamaan päätöstä korkeimmalle hallinto-oikeudelle jätettyyn valitukseen.

Ali joutui vainotuksi kotimaassaan ammattinsa vuoksi, minkä takia hän pakeni ja haki turvapaikkaa. Suomen maahanmuuttovirasto totesi päätöksessään, ettei Aliin kohdistu henkilökohtaista uhkaa Irakissa. Aliin muusikkouden vuoksi kohdistuvaa uhkaa ei ole tutkittu eikä tunnistettu turvapaikkaprosessissa. Lisäksi paluu Irakiin on muuttunut entistäkin vaarallisemmaksi Suomessa tehdyn näkyvän ja kantaaottavan taiteellisen työn vuoksi.

Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen on jätetty tammikuussa 2018. Siinä on pyydetty huomioimaan se, että Alin tilanne on oleellisesti muuttunut, sekä se, että päätökset on tehty puutteellisten tietojen perusteella. Alin lähettäminen Irakiin odottamaan päätöstä valitukseen, josta ilmenee tilanteen vaarantuminen entisestään, olisi ristiriidassa sekä pakolaissopimukseen että Suomen ulkomaalais- ja perustuslakeihin sisältyvän palautuskieltosäännön kanssa. Säännön mukaan ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa häntä uhkaa vaino, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu.

Palauttaminen Irakiin ei ainoastaan johtaisi hengenvaaraan ja vainoon, vaan myös loukkaisi Alin ilmaisunvapautta pakottamalla hänet tilanteeseen, jossa työskenteleminen musiikin esittäjänä olisi täysin mahdotonta. Palauttaminen tukisi sitä ilmaisunvapauden ja ammatin harjoittamisen vapauden rajoittamista, jonka kohteeksi Ali on kotimaassaan joutunut.

Helsingissä 13.2.2018

Ahti Vänttinen
Puheenjohtaja, Suomen Muusikkojen Liitto ry

Sanni Kahilainen
Pääsihteeri, Suomen musiikkineuvosto

Jaana-Maria Jukkara
Toiminnanjohtaja, Maailman musiikin keskus

Mika Myllyaho
Pääjohtaja, Suomen Kansallisteatteri

Marita Muukkonen
Johtaja, Artists At Risk, Perpetuum Mobile ry

Lisää luettavaa