Scott Ian ja viisi muuta sanan säilällä sivaltavaa suunsoittajaa

Anthrax-kitaristi Scott Ian tulee Suomeen – tällä kertaa spoken word -keikalle. Sen kunniaksi kasasimme listan artisteista, jotka ovat ilahduttaneet meitä musiikin lisäksi puhumalla.

05.11.2014

Scott Ian tulee tammikuussa Suomeen kolmelle spoken word -keikalle. Ian esiintyy torstaina 8.1. Tampereen Klubilla, 9.1. Bio Rexissä Helsingissä sekä seuraavana päivänä Turun Klubilla. Liput keikoille maksavat 27 euroa, ennakkomyynti Tiketissä (Klubit) ja Lippupalvelussa (Bio Rex). Lisää aiheesta alla olevassa haastattelussa:

YouTube video

Scott Ian ei suinkaan ole ainoa spoken wordin ja puheeseen perustuvan esittävän taiteen pariin siirtynyt artisti. Listasimme viisi muuta muusikkoa, jotka tunnetaan myös spoken word -esityksistään.

Henry Rollins

Black Flag -keulakuvana tunnettu Henry Rollins on ilahduttanut fanejaan jo parin vuosikymmenen ajan myös spoken word -keikoillaan. Henry Rollins kertoilee lavalla tarinoita kiertue-elämästä ja ylipäänsä maallisesta kulustaan jämerän omalaatuisella tavalla.

Jello Biafra

Dead Kennedysistä tunnettu vanha, vihainen mies puhuu. Paljon. Biafran esityksissä huumori on usein pikimustaa, ja vanha änkerö kertoo omasta maailmankuvistaan vahvasti biafraanisien lasiensa läpi. Jello Biafran tyyliä joko rakastaa tai vihaa, mutta kylmäksi se ei jätä.

Gil Scott-Heron

Gil Scott-Heron on runoilija ja muusikko, joka tunnetaan kenties parhaiten 1970–80-lukujen välisenä aikana tehdyistä spoken word -esityksistään. Gil Scott-Heron käsitteli esityksissään esimerkiksi politiikkaa ja yhteiskunnan sosiopoliittisia rakenteita. Soittolistalle mukaan otimme itseoikeutetusti Scott-Heronin The Revolution Will Not Be Televised -klassikon. Musiikin päälle lausuttu runo on väkevää kuultavaa vielä tänäkin päivänä. Ilman Gil Scott-Heronia nykypäivän hiphop-musiikkia tuskin olisi olemassa.

Reggie Watts

Reggie Watts on hiphop-sukupolven ääni. Watts yhdistää esityksissään spoken wordia ja stand upia erikoisella tavalla. Esityksissään Watts saattaa yhdistellä loopattuja beatboxauksiaan täysverisiin musiikkiesityksiin. Wattsin tapauksessa yllätyksellisyys on hyvä: koskaan ei voi tietää, mitä mies lavalla tekee.

Lydia Lunch

Lydia Lunch on underground-legenda, jonka ura ponnahti käyntiin New Yorkin no wave -skenen keskellä 1970-1980-lukujen vaihteessa. Lunch on provokaattori, joka saattaa yhdistellä noise-musiikkia runoihinsa.

Kuuntele artistien taidonnäytteet alta: