”Lämmintä mieltä ja hyvää keikkalatausta on bändin keskuudessa aiheuttanut se, että monet naisopettajat ovat – kenties vain sattumalta – pukeneet ylleen parhaan jakkupukunsa ja ehkäpä vielä pitkävartiset sääriä nuolevat tiukat nahkasaappaansa”, kirjoittaa My First Bandin Antti Koivula kiertueblogissaan. Rrrrrrrr!
Teksti: Antti Koivula, kuvat ja video: My First Band
My First Bandin koulukiertue on edennyt neljännelle viikolle. Hurjien keikkamäärien myötä olemme jo havainneet toisissamme orastavia sekoamisen merkkejä.
Viime viikko vierähti Porissa, jossa teimme 12 keikkaa ala- ja yläasteilla. Aina päivän esiintymisten jälkeen leirimme paineli hotellille, ja vaikka heti hotellimme vieressä olikin suhteellisen laadukas panimoravintola, jäi meille iltaisin aikaa tehdä kimpassa biisejä seuraavaa levyä varten! Saimme Porista liudan uusia kuulijoita ja opimme, että Porilaiselle nuorisolle se kovin juttu tällä hetkellä on mopoautot. ”Hiukan makeet.” 😉
Miljööltään erikoisin keikkapaikka löytyi Itä-Porista. Rapeahkossa itäeurooppalaistyyppisessä lähiössä sijaitseva yhtenäiskoulu oli rakennettu ostarin yhteyteen. Kaikki palvelut löytyivät läheltä, ja mikä tärkeintä, koulun lasisesta ikkunasta avautui näky vain muutaman metrin päässä sijaitsevaan kaljabaariin. Oppilaiden on näin välituntien aikana mahdollista seurata aitiopaikalta, kun oma äiti tai isä imuroi märkää turpaan ja yrittää kenties vielä räkä poskella pokailla naapurin setää tai tätiä.
12 keikkaa ei ollut koko totuus, vaan teimme vielä viikon lopulla paikallisessa Anttilassa instore-keikan, jonne oli eksynyt kouluista tuttua nuorisoa. Saimme osaksemme kohteliaisuuksia (muun muassa kivat pensselit!) ja pääsimme vastailemaan nuorten uteliaiden tyttöjen kiperiin kysymyksiin. Eräs tyttö kysyi meiltä tiukasti: ”oottekste homoja”? Vastattiin ei. ”Hyvä”, kuului tytön helpottunut vastaus.
Eräs toinen tyttö taas kysyi kosketinsoittajaltamme Heikiltä: ”jännittiks sun eka kerta”, johon Heikki hämmentyneenä kieltäytyi vastaamasta. Tytöt tarkoittivat kuitenkin kaiketi keikkailua.
Lähtiessämme ajamaan kotia kohti tiesimme Chisun tulleen kaupunkiin. Chisun keikkabussi oli helppo bongata, joten ajattelimme jättää tutulle joukolle terveiset. Tarkoituksenamme oli tietysti tapetoida koko bussi ikkunoita myöten meidän julisteilla, mutta perkele – Chisun kitaristi Seppo Salmi pelmahti paikalle kuin tyhjästä ja esti kolttosemme. Ehdimme liimata vain yhden. Ohessa video.
Koulukeikkoihin on nyt kolmen viikon jälkeen muotoutunut hyvä rutiini. Erityispiirteen hommaan oppilaiden vilpittömän ulosannin lisäksi tekevät tietty opettajat. Kun bändi saapuu keikkapaikalle ja vastassa on yhteyshenkilö, on kohtaaminen useimmiten välitön ja hyvä. Muutaman kerran pientä varauksellisuutta on toki ollut ilmassa, kun viisi karvaturria pelmahtavat parin tunnin yöunien jälkeen keikkabussista ulos ja suoraan sisään siihen kaikkein pyhimpään, liikuntasaliin, ja buutsit jalassa tietenkin. Hommasta käy välittömästi ilmi, ettei nyt olla tultu harrastamaan telinevoimistelua.
Lämmintä mieltä ja hyvää keikkalatausta on bändin keskuudessa aiheuttanut se, että monet naisopettajat ovat tämän erityisen tapahtuman kunniaksi – tai kenties vain sattumalta – pukeneet ylleen parhaan jakkupukunsa ja ehkäpä vielä pitkävartiset sääriä nuolevat tiukat nahkasaappaansa. Vahinko tai ei, meille tämä käy paremmin kuin hyvin.. ”Baby You´re Too Young” ja sitä rataa.
Erityisen hyviä keikkoja tuntuukin olevan silloin, jos koulun opettajisto on naisvoittoista. Opettaja kun on opettaja ja mies on ikuisesti lapsi. Jokaisella on varmaan jokin muisto kuumottavasta opettajasta, jonka tunneilla oli lapsena erityisen kiva käydä. Vaikka opettajattaret eivät ole tuttuja, pelkkä tieto siitä, että ollaan tekemisissä viehkeän naispedagogin kanssa, saa tunnelman virittymään mukavasti – ihan kuten silloin ennen. Erona on ainoastaan se, että opettajat ovat suurin piirtein saman ikäisiä kuin bändin jäsenet, mikä tekee hommasta vain kiintoisampaa. Keikkakutsut jaetaan, totta kai!
Toiseen mielenkiintoiseen ryhmän kuuluvat varsinkin hieman vanhemmat miesopettajat, jotka noin kärjistäen muistuttavat Tavastian takaosasta tuttuja rokkipoliiseja istuessaan kädet puuskassa ja suu viivana. Keikan loputtua tullaan kuitenkin yllättyneen oloisena kiittelemään.
Teemme koulukeikoille aina oppilaiden kanssa yhdessä kappaleen, joka samalla äänitetään ja jonka aiheen oppilaat saavat päättää. Moinen pedagoginen kulma on saanut paljon kiitosta alan ammattilaisilta, joka toki lämmittää sydäntä!
Keikan loppupuolella tehtävän biisin säkeistön sanat improvisoi yleensä kosketinsoittajamme Heikki. Tämä pieni osuus on aiheuttanut hilpeyttä eritoten opettajissa, jotka ovat otettuja
siitä, kun viihdyttäjä tekee sen mitä parhaiten osaa. Vai mitä sanotte tästä englanninkielen tunnista kertovasta hetken laulusta:
Tell me please, mä kysyn sulta siis
mikä on ’what ’ ja hänen on ’he’s’
have I ever told you eli oonko kertonut
on enkunkieli meihin tarttunut
Priceless!
Ensi kerralla on luvassa bändin yhteisesti kynäilty muistelma eräästä kohtaamisesta, jossa pääosassa ovat rockbändi sekä viehkeä vararehtori. Ei ihan tavallinen koulupäivä! 😉