Myspace kadotti yli 50 miljoonaa biisiä – nyt osa niistä on saatu pelastettua

"Oho, sori" -källiä on saatu hieman korjailtua.

09.04.2019

Myspace-sivusto teki ns. källin kaikille käyttäjilleen viime kuussa. Sivustolta poistui vaatimattomat 50 miljoonaa biisiä kuin tuhka tuuleen, kun Myspace vaihtoi palvelunsa serveriltä toiseen. Siirron takia palvelusta katosivat liki kaikki vuosien 2003-2015 välillä palveluun ladatut kappaleet. Kerroimme asiasta täällä.

Nyt Consequence of Sound kertoo, että osa kappaleista on saatu pelastettua. Myspacella ei pelastusoperaation kanssa ole mitään tekemistä, vaan asialla oli Internet Archive -sivusto, joka onnistui raapimaan takaisin linjoille noin puoli miljoonaa biisiä.

Nämä biisit on ladattu palveluun vuosien 2008-2010 välisellä ajalla. Eli jos pokkaa löytyy tarpeeksi eikä menneisyyden sävelkynä hävetä, niin siitä vain tonkimaan!

Pelastettuja biisejä pääsee selaamaan täältä.

Lisää luettavaa